
Tukkukaupassa myytävien tuotteiden kotimaisuusaste on joltain osin alempi kuin vähittäiskaupassa.
MT kysyi ravintoloille ja ammattikeittiöille toimittavilta, tukkukaupassa toimivilta yrityksiltä valikoiman kotimaisuudesta ja hintojen kehityksestä.
Suomessa ammattilaisille suunnatussa ruuan tukkukaupassa toimivat Keskon Kespro, SOK:n tytäryhtiö Meira Nova Oy, Suomen Palvelutukkurit Oy (Patu), Wihuri Metro-tukku sekä Valion Aimo-tukku.
Keskon tukkukaupan Kespron osto- ja myyntijohtaja Tuula Leino kertoo, että tukkukaupassa ei saavuteta 80 prosentin kotimaisuusastetta, joka Keskon valikoimalla on vähittäiskaupassa.
”Ravintoloiden liiketoimintakonseptit liittyvät useasti kansainvälisiin makuihin, tai heillä on tarve erikoistuotteille, joita ei Suomessa tuoteta”, Leino perustelee.
Valikoimissa on paljon tavaraa myös suomalaisilta pientuottajilta, hän kertoo.
”Suomalaiset tuotteet ja pientuottajien tuotteet ovat olleet markkinointimme kärkenä esimerkiksi viime vuonna. Uskomme niiden tuovan arvoa asiakkaidemme asiakkaille eli ravintoloissa asioiville kuluttajille.”
Wihuri Metro-tukun toimialajohtaja Jukka Heinänen kertoo valikoiman kotimaisuusasteeksi noin 70 prosenttia.
Tarkkojen lukujen sijaan vastauksissa ilmoitettiin likimääräisiä arvioita kotimaisuusasteesta. Esimerkiksi Valio Aimon liiketoimintajohtaja Jussi Mattsson kertoi kotimaisten tuotteiden määrän olevan ”merkittävä”.
Hän perusteli asiaa raportointikäytäntöjen yhdenmukaistamisella.
”Valio Aimo syntyi Heinon Tukun yrityskaupan myötä. Emme toistaiseksi raportoi kotimaisuusastetta tämän tarkemmin, sillä raportointikäytäntöjen yhtenäistäminen on vielä kesken”, Mattsson kertoo.
Myös Suomen Palvelutukkureiden (Patu) toimitusjohtaja Jouni Säde ja Meira Novan toimitusjohtaja Pasi Berggren kuvasivat kotimaisuusastetta korkeaksi.
Tukkukaupoista kerrotaan, että kotimaisuusaste vaihtelee merkittävästi tuoteryhmittäin. Esimerkiksi myllytuotteet, kuten jauhot ja hiutaleet, sekä maitotuotteet mainitaan pitkälti kotimaisiksi.
Myös kananmunien, juuresten, lihajalosteiden ja tuoreiden valmisruokien kotimaisuusasteen kerrotaan olevan korkea.
Sen sijaan hedelmät, säilykkeet, pastat ja riisit ovat tuoteryhmiä, joissa kotimaisuusaste on kaikkein matalin.
Jouni Säteen mukaan Patun tuotevalikoimissa on erotettu tuotteet, joiden raaka-aineet ovat Suomesta, ja tuotteet, jotka valmistetaan Suomessa.
”Esimerkiksi majoneeseja menee asiakkaille todella paljon. Ne on valmistettu Suomessa, sillä niissä käytettävä öljy tulee ulkomailta. Majoneeseihin tarvittavaa öljymäärää ei saisi kotimaisena niin, että hinnat pysyisivät asiakkaille järkevinä.”
Tukkukaupan puolella hintakehitys on ollut samansuuntaista kuin vähittäiskaupassa. Osassa tuoteryhmiä hinnat ovat nousseet merkittävästi. Patun Jouni Säteen mukaan esimerkiksi sokeri ja erilaiset pakkausmateriaalit ovat kallistuneet Ukrainan sodan seurauksena.
Osassa vastauksista kerrotaan, että hintojen nousu on vaikuttanut kotimaisten tuotteiden kilpailukykyyn tukkukaupassa.
”Hinnan rooli päätöksenteossa korostuu aikaisempaa enemmän ja ulkomaisten raaka-aineiden määrä on lisääntynyt asiakkaidemme ostoskorissa”, Metro-tukun Jukka Heinänen kertoo.
Toisaalta Meira Novan Pasi Berggren kertoo, että ”kotimaisten tuotteiden hintamuutokset eivät merkittävästi eroa ulkomaalaisten tuotteiden kehityksestä.”
Jouni Säde kertoo, että osalle asiakkaista kotimaisuus on tärkeä kilpailuvaltti, joka on korostunut viime aikoina entisestään. Toisaalta joillekin asiakkaille hinta on hänen mukaansa kaikkein ratkaisevin.