Maan länsiosassa voi tänään keskiviikkona jyrähtää myös ukkonen. Salamamäärä jää kuitenkin kesän ukkospäiviin nähden vaatimattomaksi, ja sadekuurojakin tulee vain paikoin. Idässä ja pohjoisessa on yleisesti poutaa.
Etelässä aurinkoisilla alueilla lämpötila voi tänään keskiviikkona kohota jopa yli 17 asteeseen, mutta vaihteleva pilvisyys ja sadekuurot saavat aikaan alueellista vaihtelua lämpötiloissa. Maan keskiosassa lämpötila on 10 asteen vaiheilla, Pohjois-Lapissa on vain muutamia plusasteita.
Torstaina ja perjantaina idästä virtaa kuivempaa ja viileämpää ilmamassaa. Sää selkenee suuressa osassa maata ja viilenee hieman. Maan eteläosassa voi torstaina olla vielä pilvisempää. Päivälämpötilat pysyvät koko maassa plussalla, mutta kaikkein ylimmät lämpötilat jäävät lounaassa 10 ja 12 asteen välille. Yöt ovat melko kylmiä - maan keski- ja pohjoisosassa on pakkasasteita, Lapissa lämpötila voi laskea aamun kylminä tunteina alle -10 asteeseen.
Myös viikonloppuna sää jatkuu todennäköisimmin poutaisena, mahdollisesti myös melko selkeänä. Päivälämpötilat alkavat kehittyä lämpimämpään suuntaan.
Jani Sorsa ja Anja Häkkinen
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja