• OECD: Maailmantalous kasvaa tänä vuonna 5,7 prosenttia

    Pandemiasta nousevat maat kohtaavat OECD:n mukaan erilaisia haasteita, jotka heijastelevat maiden vahvuuksia ja heikkouksia ennen pandemiaa sekä toimia pandemian aikana.
    OECD ennustaa maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 5,7 prosenttia.
    OECD ennustaa maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 5,7 prosenttia. Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset
    21.9.202115:30
    STT

    Talousjärjestö OECD ennustaa, että maailmantalous kasvaa tänä vuonna 5,7 prosenttia ja 4,5 prosenttia ensi vuonna. Toukokuussa OECD ennusti talouskasvun olevan tänä vuonna 5,8 prosenttia ja ensi vuonna 4,4 prosenttia.

    OECD:n mukaan hallituksien ja keskuspankkien toimet ovat auttaneet siinä, että koronapandemian pahimmat iskut on vältetty.

    Pandemiasta nousevat maat kohtaavat OECD:n mukaan erilaisia haasteita, jotka heijastelevat maiden vahvuuksia ja heikkouksia ennen pandemiaa sekä toimia pandemian aikana.

    Suuret erot rokotekattavuudessa maiden välillä aiheuttavat epätasaisuutta pandemiasta elpymisessä. OECD:n raportissa sanotaan, että jos talouden elpyminen halutaan pitää nykyisillä raiteilla, tarvitaan lisää kansainvälisiä ponnisteluita, jotta matalan tulotason maat voivat rokottaa väestöään.

    Inflaationäkymät vaihtelevat eri maiden välillä huomattavasti. Yhdysvaltojen ja joidenkin nousevien talouksia inflaationäkymät ovat nousseet jyrkästi, mutta monissa kehittyneissä maissa etenkin euroalueella ne ovat pysyneet matalina.

    Talouden avautuminen on johtanut hintojen nousemiseen. Esimerkiksi öljyn, metallin ja ruoan hinta on noussut. Myös kuljetuskustannukset ovat kasvaneet.

    OECD ennustaa, että kuluttajahinnat nousevat G20-maissa huippuunsa tämän vuoden lopussa ja lähtevät laskuun vuoden 2022 aikana.

    Artikkelin aiheet
    OECD
    maailmantalous
    talouskasvu
    koronapandemia
    inflaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria