• Yle: Zyskowicz pohtii lisäleikkauksia viljelijätukiin

    Kokoomuksessa on valmiutta lyödä pöytään lisäleikkaukset jo päätettyjen säästöjen päälle.
    Uutiset
    31.3.201618:51
    Jukka Koivula

    Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) painottaa, ettei Sipilän hallituksella ole varaa tinkiä hallitusohjelmaan kirjatusta neljän miljardin euron suuruisesta säästötavoitteesta.

    Kokoomus on valmis tekemään jo päätettyjen leikkausten päälle lisäleikkauksia, jos säästötavoitteesta ollaan lipsumassa.

    Yhtenä mahdollisena lisäleikkausten kohteena kokoomusedustaja pitää viljelijätukia.

    "Listalla on esimerkiksi viljelijätukien leikkaaminen. En usko, että PAM tai mikään muukaan hyppii seinille, jos siitä säästetään. En tarkoita, että siitä pitää säästää, vaan että listalla on kiistatta myös sellaisia kohteita, jotka eivät voi olla millekään palkansaajaryhmälle ongelma", Zyskowicz sanoo.

    Tiistaina valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi kehysriihen lisäleikkaustarpeen olevan suuruusluokaltaan 400 miljoonaa euroa.

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mielestä suuria lisäleikkauksia ei tarvita.

    Artikkelin aiheet
    Ben Zyskowicz
    viljelijätuki
    Kokoomus
    säästöt
    hallituspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle