• Puolet hotellirakennuksesta tuhoutunut Pudasjävellä – noin sata ihmistä evakuoitu palon ja sähköjen katkaisun takia

    Hotellissa oli palon sattuessa asiakkaita eri Euroopan maista
    Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut palossa.
    Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut palossa. Kuva: LEHTIKUVA / JOHANNA VUONOKARI
    Uutiset
    21.12.201809:01
    STT

    Pudasjärvellä hotelli Iso-Syötteen rakennuksesta on tuhoutunut puolet aamuyöllä alkaneessa tulipalossa, kerrotaan Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

    Iso-Syötteen alueelta on evakuoitu noin sata ihmistä. Aluksi 40 ihmistä evakuoitiin palon tieltä hotellista mökkeihin. Hieman myöhemmin pelastuslaitos kertoi joutuneensa katkaisemaan sähköt alueelta sammutustöiden vuoksi, minkä takia sekä hotellin asiakkaita että paikallisia evakuoitiin lähialueelle Pikku-Syötteelle. Hotellirakennuksen muuntamo on yhteydessä alueen muihin rakennuksiin.

    Hotellissa oli palon sattuessa asiakkaita eri Euroopan maista.

    Päivystävän palomestari Hannu Timosen mukaan evakuointi on tehty pakkasten takia. Kukaan ei ole loukkaantunut.

    "Mitään hätää ja loukkaantumisia ei ole. Jouduttiin evakuoimaan, koska kun asunnot ovat ilman sähköä, tulee kylmä", Timonen sanoo STT:lle.

    Viimeisimpien tietojen mukaan hotellin ravintola ja huoltotiloja on tuhoutunut palossa, mutta palo ei olisi levinnyt majoitustiloihin. Pelastuslaitos yrittää estää palon leviämistä muihin tiloihin. Timonen kuvailee vahinkoja mittaviksi.

    Päivystävän palomestarin mukaan paikalla on ollut 15 yksikköä Oulu-Koillismaan ja Lapin pelastuslaitoksilta. Viitisenkymmentä ihmistä on ollut yön aikana sammuttamassa paloa. Pelastustöiden arvioidaan kestävän ainakin puolille päivin. Rakennus paloi vielä kuuden aikaan aamulla.

    Palon syttymissyy ja -paikka ovat epäselviä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen yhtä aamuyöllä.

    Hotelli ei ollut vielä aivan täynnä. Hotellinjohtaja Juha Kuukasjärven mukaan joulusesongin ajaksi hotelli on varattu täyteen.

    "Huomisesta (perjantaista) alkaen olisi ollut täynnä", Kuukasjärvi sanoi aamuyöllä STT:lle.

    "Täytyy katsoa, miten tässä (edetään). Ravintolaa meillä ei ainakaan ole, sen voin sanoa."

    Iso-Syötteellä sijaitsee hiihto- ja laskettelukeskus. Hotelli Iso-Syöte järjestää myös luontosafareita ja muita elämyksiä.

    Artikkelin aiheet
    Pudasjärvi
    tulipalo
    Hotelli Iso-Syöte
    pelastustyöt
    evakuointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria