• Amerikkalainen unelma karkaa monelta

    Uutiset
    30.3.201216:00
    MT toimitus

    Kuuluisa ”Amerikan unelma”, oma talo, on yhä harvempien ulottuvilla, kun asumiskustannukset ovat kasvussa. Aikaisemmin on laskettu, että asumiseen pitäisi kulua korkeintaan 30 prosenttia tuloista. Nyt siihen menee noin puolet asuttiinpa omassa tai vuokra-asunnossa.

    Jopa naapurikaupunkien välillä on suuria eroja. Hyvä esimerkki on pienehkö Menlo Parkin kaupunki, minne Facebook sijoitti pääkonttorinsa.

    Menlo Parkin asuntojen mediaanihinta kohosi vuoden viimeisellä neljänneksellä 52,7 prosenttia 840 000 dollarista 1,29 miljoonaan dollariin. Nousua kiihdytti tieto yrityksen tulevasta listautumisesta pörssiin. Viereisen Stanfordin yliopiston kotikaupungin Palo Alton asuntojen keskihinta kohosi 12,5 prosenttia 1,1 miljoonaan dollariin.

    Naapurikaupungissa East Palo Altossa asuntojen keskihinta oli sen sijaan ”vain” 256 300 dollaria. Mutta oman tuvan haave on sielläkin vaikea toteuttaa, kun keskitulo on 18 000 dollaria ja työttömyysaste 17 prosenttia.

    Väestönlaskennan tilastojen mukaan Yhdysvaltojen 309 miljoonasta asukkaista 13,7 prosenttia eli vuonna 2010 köyhyysrajan alapuolella. Köyhiksi arvioitujen määrä on korkein sitten vuoden 1993.

    Köyhyysrajalle joudutaan, kun nelihenkisen perheen vuositulot jäävät 22 350 dollariin eli noin 17 000 euroon. 46 miljoonaa ihmistä sai 2010 valtion ruoka-apua: 134 dollaria kuukaudessa henkilöä ja 284 dollaria kotitaloutta kohti.

    Yli puolet yhdysvaltalaisista elää ainakin kerran aktiivisen elämänsä aikana köyhyydessä.

    Maataloudesta toimeentulonsa saavilla on mennyt lievästi muuta väestöä paremmin. Vuonna 2010 näitten kotitalouksien keskitulo oli 9,5 prosenttia palkkatuloilla eläviä kotitalouksia korkeampi. Useimmilla tiloilla kyse on kuitenkin maatalouden ja palkkatyön yhdistelmästä. 10 prosenttia sai yli 250 000 dollarin tulot vuonna 2010.

    RAIJA RAPO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Amerikan unelma
    asumiskustannukset
    Yhdysvallat
    Menlo Park
    Palo Alto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle