• Ranskan määrä tunnustaa Palestiina tänään – Britannia, Kanada, Australia ja Portugali tunnustivat jo eilen

    Saksa vahvisti maanantaina, ettei se aio tunnustaa Palestiinan valtiota ennen kuin Israel ja palestiinalaiset ovat sopineet kahden valtion ratkaisusta.
    Israelin toimet Gazassa ja Gazan humanitaarinen tilanne ovat vahvasti esillä YK:n yleiskokouksessa.
    Israelin toimet Gazassa ja Gazan humanitaarinen tilanne ovat vahvasti esillä YK:n yleiskokouksessa.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    22.9.202513:12
    STT–AFP

    Ainakin Ranskan on tänään määrä tunnustaa Palestiinan valtio. Britannia, Kanada ja Australia ilmoittivat jo sunnuntaina iltapäivällä tunnustavansa Palestiinan valtion. Palestiinan tunnustaminen tuli voimaan sunnuntaina kaikissa kolmessa maassa. Myöhemmin illalla joukkoon liittyi myös Portugali.

    Monet maat ovat asettaneet tunnustamiselle ehtoja. Britannian, Kanadan ja Australian pääministerit korostivat, ettei äärijärjestö Hamasilla tulisi olla roolia tulevaisuuden palestiinalaisvaltiossa.

    Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan sanoi, että tunnustamisesta huolimatta Palestiinaan ei perusteta Ranskan suurlähetystöä ennen kuin kaikki Hamasin ottamat panttivangit on vapautettu.

    Saksa vahvisti maanantaina, ettei se aio tunnustaa Palestiinan valtiota ennen kuin Israel ja palestiinalaiset ovat sopineet kahden valtion ratkaisusta.

    ”Neuvottelemalla saavutettu kahden valtion ratkaisu on se tie, jonka myötä israelilaiset ja palestiinalaiset voivat elää rauhassa, turvallisesti ja arvokkaasti. Saksan kanta on, että Palestiinan valtion tunnustaminen tapahtuu tämän prosessin loppupuolella. Mutta tämän prosessin on alettava nyt”, sanoi Saksan ulkoministeri Johann Wadephul lähtiessään YK:n yleiskokoukseen New Yorkissa.

    Natsimenneisyytensä painama Saksa on kuulunut Israelin vakaimpiin tukijoihin. Gazan sota ja palestiinalaissiviilien kärsimykset ovat kuitenkin saaneet senkin koventamaan äänenpainojaan Israelia kohtaan.

    Tanska linjaa tänään, milloin se on valmis tunnustamaan Palestiinan valtion.

    Tanska linjaa tänään, milloin se on valmis tunnustamaan Palestiinan valtion. Asiasta kertoi Tanskan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen Instagramissa julkaisemallaan videolla.

    Aiemmin Tanskan linjana on ollut, että Palestiina tunnustetaan vasta sitten, kun kahden valtion ratkaisu on neuvoteltu.

    Rasmussen arvioi, että Israelin toimet Gazassa ja Länsirannalla sekä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tyrmäys kahden valtion ratkaisulle ovat kuitenkin vieneet tämän mahdollisuuden pitkälle tulevaisuuteen.

    ”Siksi haluamme muuttaa kantaamme niin, että ei olisi Israelin vaan palestiinalaisten itsensä käsissä tehdä päätöksiä ja toimia, joita Tanska tarvitsee Palestiinan tunnustamiseksi”, hän sanoi.

    Tanskan hallinnon linjana on ollut lisäksi, että Palestiinan on oltava toimiva valtio, jotta se voidaan tunnustaa. Tanskan hallinto on aiemmin antanut ymmärtää, ettei se katso tämän ehdon täyttyvän.

    Rasmussen sanoi toivovansa, että Tanska pystyy lopulta tunnustamaan Palestiinan.

    Suomi ja Tanska ovat ainoat Pohjoismaat, jotka eivät ole tunnustaneet Palestiinaa.

    Suomi ja Tanska ovat ainoat Pohjoismaat, jotka eivät ole tunnustaneet Palestiinaa.

    Palestiinan-kysymyksen rauhanomaista ratkaisemista ja kahden valtion ratkaisua käsittelevä kokous järjestetään New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa. Samalla käynnistyy YK:n yleiskokouksen korkean tason viikko. Israelin toimet Gazassa ja Gazan humanitaarinen tilanne tulevat olemaan yleiskokouksessa vahvasti esillä.

    Suomen valtuuskuntaa korkean tason viikolla johtaa presidentti Alexander Stubb. Myös Stubb osallistuu Palestiinan tunnustamista puivaan kokoukseen.

    Lisäksi Suomen valtuuskuntaan kuuluvat ulkoministeri Elina Valtonen (kok.), ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.), sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.).

    Stubbin pitämä Suomen puheenvuoro on vuorossa keskiviikkona.

    Uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan kaksi kolmannesta YK:n jäsenmaista on jo tunnustanut Palestiinan valtion.

    Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tuomitsi Palestiinan tunnustamiset "absurdina" ja väitti, että ne vaarantavat Israelin olemassaolon.

    ”Sitä ei tule tapahtumaan. Jordanjoen länsipuolelle ei tulla perustamaan Palestiinan valtiota”, Netanjahu uhosi.

    Netanjahun mukaan Israel aikoo päinvastoin laajentaa Länsirannan juutalaissiirtokuntia. Israelin siirtokunnat Länsirannalla ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

    Britannian ulkoministeri Yvette Cooper kertoi yleisradioyhtiö BBC:lle varoittaneensa Israelia laajentamasta siirtokuntiaan vastatoimena Palestiinan tunnustamiselle.

    ---

    Lähteenä myös uutistoimisto Ritzau.

    Lisää aiheesta
    • Evakuointikäskyn saaneet palestiinalaiset siirtyivät torstaina Nuseiratin pakolaisleirin alueelta. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | SDP, vihreät ja vasemmistoliitto jättävät välikysymyksen hallituksen Palestiina-politiikasta

    • Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan käsillä on kansainväliseltä yhteisöltä vakavin pyrkimys vuosiin ratkaista Lähi-idän konflikti. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Politiikka | ”Vakavin pyrkimys vuosiin ratkaista konflikti” – Suomi liittyy julkilausumaan Palestiinasta ja Israelista

    Artikkelin aiheet
    palestiinan tunnustaminen
    Palestiina
    Israel
    Ranska
    Tanska
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria