• Koronarokotukset aloitetaan eri aikaan eri sairaanhoitopiireissä – ylilääkäri: "Meidän näkökulmastamme rokotteiden jakamisperusteet ja rokotusjärjestys ovat hyvin perustellut"

    Rokotteita jaetaan alueille niiden koon mukaan, joten eniten niitä toimitetaan Helsinkiin.
    Koronarokotukset alkoivat Helsingistä joulun välipäivinä. Kaikissa sairaanhoitopiireissä ei ole vielä päästy rokottamaan.
    Koronarokotukset alkoivat Helsingistä joulun välipäivinä. Kaikissa sairaanhoitopiireissä ei ole vielä päästy rokottamaan. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    5.1.202118:00
    Tuovi Mäkipere

    Ensimmäiset koronarokotteet saapuivat Suomeen tapaninpäivänä, mutta laajamittaisista rokotuksista ei vielä voida puhua.

    Ensimmäinen rokote-erä sisälsi noin 10 000 rokoteannosta, eli noin 5 000 ihmisen rokotteet, sillä rokotetta tarvitaan kaksi annosta henkilöä kohden.

    Rokotteet jaettiin yhtäaikaisesti kaikille Suomen viidelle sairaanhoidon erityisvastuualueelle ja niiden yliopistosairaaloille. Suomen yliopistosairaalat sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Rokotteet jaetaan alueille niiden koon mukaan, ja eniten niitä toimitetaan Helsinkiin.

    Rokotukset aloitettiin Helsingissä 27. joulukuuta.

    Lue lisää: Suomen ensimmäiset koronarokotteet on annettu Helsingissä – rokotukset alkavat koronan etulinjassa työskentelevistä

    Koronarokotukset aloitettiin Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa 28. joulukuuta.

    Tampereella ensimmäiset rokotteet annettiin teho-osaston henkilökunnalle, muualla koronapotilaita hoitavalle henkilöstölle.

    Lue lisää: Koronarokotukset aloitetaan tänään myös Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa

    Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä rokotteen sai viime viikolla kaikkiaan 1 300 koronapotilaita hoitavaa terveydenhuollon työntekijää.

    "Meidän näkökulmastamme rokotteiden jakamisperusteet ja rokotusjärjestys ovat hyvin perustellut", kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Terhi Nevala Maaseudun Tulevaisuudelle.

    Toinen Suomeen saapunut rokote-erä sisälsi noin 40 000 rokoteannosta ja se jaettiin samoin perustein kuin ensimmäinen.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) suositteleman koronarokotusjärjestyksen mukaan koronapotilaita hoitavien terveydenhuollon työntekijöiden jälkeen siirrytään rokottamaan ikääntyneitä henkilöitä ja henkilöitä, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. Heidän jälkeensä aletaan rokottaa muuta väestöä.

    Rokotukset ovat alkaneet eri puolilla maata hyvin eri aikaan. Esimerkiksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronarokotukset etulinjassa työskentelevälle hoitohenkilöstölle laajenevat maakuntaan ensi viikolla.

    Lue lisää: Hoitohenkilöstöä aletaan rokottaa Keski-Suomessa ensi viikolla

    Kainuussa koronarokotukset alkoivat tänään tiistaina, uutisoi Yle. Rokotukset on aloitettu myös esimerkiksi Satakunnassa, kertoo Satakunnan Kansa.

    Rokotusten aluksi Suomessa saatettiin heittää rokotetta hukkaan, sillä rokoteainetta sisältävissä pulloissa ainetta on enemmän kuin ilmoitetun annosmäärän verran.

    THL:n linjauksen mukaan pulloista voi antaa yhden ylimääräisen rokotteen, jos pullon sisältö riittää ylimääräiseen, kokonaiseen annokseen.

    Lue lisää: THL: Koronarokotepullosta voi ottaa viiden sijaan kuusi annosta, jos sisältö riittää kokonaisiin annoksiin

    Artikkelin aiheet
    koronarokotukset
    THL
    Terhi Nevala
    sairaanhoitopiirit
    rokotusjärjestys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle