

Kesälajien urheilijoille kevättalvi on odotuksen aikaa. Hallikisat, harjoitusleirit ja pitkät treenipäivät tähtäävät kaikki siihen hetkeen, kun sarjapelit vihdoin alkavat.
”Jo marraskuussa alettiin puhua, että kohta päästään taas pelaamaan. Sitä varten tätä tehdään. Otteluissa pääsee parhaiten mittaamaan omaa osaamistaan”, Jokilaakson PesäKuulan lukkari ja kapteeni Nina Jutila toteaa.
Kovin pitkään tositoimia ei tarvitse odottaa, sillä Ykköspesiksen sarjakausi käynnistyy vapun jälkeisellä viikolla. Viime kaudella PesäKuula ylsi välieriin, mutta tänä vuonna tavoite on päästä vieläkin pidemmälle.
”Jokainen on oppinut jo nuoresta asti yhdistämään urheilun muuhun elämään.”
Alueellinen joukkue sai alkunsa pari vuotta sitten, kun Ylivieskan Kuulan ja Haapajärven Pesä-Kiilojen naisjoukkueet yhdistivät voimansa. Tavoitteena on tehdä yhdessä se, mikä pienten seurojen omilla resursseilla olisi vaikeaa: tarjota alueen pelaajille polku korkeimmalle sarjatasolle eli Superpesikseen.
Pelaajista suurin osa tulee Ylivieskasta, Haapajärveltä ja lähikunnista. Joukkue on nuori, ja moni pelaa PesäKuulan väreissä myös tyttöjen Superpesistä. Kummankin sarjan kotipelejä pelataan sekä Ylivieskassa että Haapajärvellä.
”Voimien yhdistäminen toi todella paljon buustia. Tavoitteet on asetettu korkealle, mutta se ei meitä pelota”, Jutila sanoo.
”Voimien yhdistäminen toi todella paljon buustia. Tavoitteet on asetettu korkealle, mutta se ei meitä pelota.”
Pesäpallon vahvuudesta Kalajokilaakson alueella kertoo sekin, että myös Haapajärven Pesä-Kiilojen joukkue nousi viime syksynä naisten Ykköspesikseen. Porrasta alempana Suomensarjassa taas pelaa useita lähialueen mies- ja naisjoukkueita. Seurojen juniorityö liikuttaa pallon perässä satoja lapsia ja nuoria.
Lajivalinnassa esikuvilla on merkitystä. Jutilakin päätyi pesäpallon pariin isoveljensä jalanjäljissä ja kasvoi kentän laidalla pelejä seuraten. Pesiskoulun ja juniorisarjojen kautta polku vei Kuulan naisten edustusjoukkueeseen, jonka taival on jatkunut Jokilaakson PesäKuulan nimellä.

Jutilalla ei ole vain yhtä selkeää syytä siihen, mikä juuri pesäpallossa kiehtoo.
”Tämä on todella monipuolinen laji, eikä siinä voi koskaan olla täysin valmis. Omalle luonteelleni sopii se, että samaan aikaan voi kehittyä monella eri osa-alueella.”
Tärkeä merkitys on myös joukkueella, jonka jäsenistä on tullut keskenään hyviä ystäviä kentän ulkopuolellakin.
”Jos on ollut huono päivä, se paranee, kun tulee treeneihin. Kaikki haluavat kehittyä ja tehdä töitä joukkueen eteen”, Jutila sanoo.
Pelaajien kalenterit täyttyvät harjoituksista, leireistä ja ottelureissuista. Samaan aikaan on hoidettava työt ja opinnot. Jutilakin valmistautuu urheilemisen ohella yliopiston pääsykokeisiin ja tekee sijaisuuksia. Hän toteaa, että tavoitteellinen urheilu tarkoittaa aina ajankäyttöön liittyviä valintoja.
”Meistä jokainen on oppinut jo nuoresta asti yhdistämään urheilun muuhun elämään. Toisaalta urheileminen tuo myös rytmiä arkeen.”
”Kauden odotus ja pitkä harjoittelu näkyy kesällä meidän peleissämme suurena latauksena sekä taitavina suorituksina.”
Pesäpallo on yksi niistä lajeista, joissa naisille ja miehille on tarjolla pitkälti samanvertaiset mahdollisuudet valmennukseen ja leiritykseen.
Naisten puolella laji onkin kasvattanut vetovoimaansa, ja esimerkiksi Superpesiksen finaalisarjoja on pelattu loppuunmyydyille katsomoille.
Myös Jutila kokee pesäpallon varsin tasavertaisena lajina. Silti naispelaajien kohtaama ulkonäkökommentointi turhauttaa toisinaan, kun päähuomion kuuluisi kohdistua itse peliin ja suorituksiin kentällä. Ykköspesiksessä taso on kova, joten ottelut tarjoavat paljon jännitystä.
”Kauden odotus ja pitkä harjoittelu näkyy kesällä meidän peleissämme suurena latauksena sekä taitavina suorituksina”, Jutila lupaa.