• 60-vuotias Yritysten pitää ymmärtääpoliittiset riskit

    Uutiset
    28.11.201415:00
    Niklas Holmberg

    Tänään 60 vuotta täyttävä Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen muistuttaa alan yrityksiä poliittisten riskien huomioimisesta. Venäjän tuontikielto on tästä vakava muistutus.

    ”Yritysten strategioissa pitää riittävän vakavasti arvioida kaikki poliittiset riskit. Niiden vaikutukset voivat olla laajoja ja äkillisiä.”

    Juutinen muistaa, kuinka Venäjän vuoden 1998 talouskriisi pakotti yritykset etsimään uusia markkinoita lähialueilta.

    ”Suomalaiset lähtivät ostamaan Baltian ja Ruotsin yrityksiä, kun Euroopan isot yritykset eivät olleet kiinnostuneita pienistä markkinoista.”

    Nykyisin suomalaisilla elintarvikeyrityksillä on 80 tuotantolaitosta ulkomailla ja lähes puolet liikevaihdosta tulee Suomen ulkopuolelta.

    Juutinen on ollut aitiopaikalla, kun suomalainen elintarviketeollisuus on siirtynyt suljetusta taloudesta kansainväliseen kilpailuun.

    1980-luvun hän oli MTK:n palveluksessa ja 1992 lähtien Pellervo-instituutissa. 2003 hän nousi Kalevi Hemilän seuraajana Elintarviketeollisuusliiton johtoon.

    ”1990-luvun vaihteessa osuuskunnissa herättiin siihen, että suomalainen elintarviketeollisuus pitää saada kilpailukykyiseksi. Pellervo-instituutti perustettiin kouluttamaan osuuskuntien hallintoa uuteen bisnesorientointuneempaan toimintatapaan”, Juutinen muistelee.

    Sopeutuminen EU-jäsenyyteen ja avoimiin markkinoihin oli alalle iso murros, josta selvittiin Juutisen mielestä kuitenkin hyvin. Henkilöstön ja toimipaikkojen määrä on vähentynyt rajusti

    ”Yrityksille se oli aikamoinen koirakoulu, mutta siinä menestyttiin. Elintarviketeollisuus on kyennyt vastaamaan tuontikilpailuun.”

    Juutinen uskoo, että myös elintarvikealan pk-yrityksillä on mahdollisuuksia kasvattaa vientiä. Perinteisten tuotteiden rinnalle nousevat yhä erikoistuneemmat tuotteet, kuten laktoosittomat ja gluteenittomat ruuat. ”Isojen firmojen lisäksi meille on syntynyt uusia pk-yrityksiä, joilla on halua kansainvälistyä.”

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    heikki juutinen
    elintarviketeollisuusliitto
    poliittinen riski
    suomalainen elintarviketeollisuus
    vientimarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle