• HS: Yhteisöveron yllätyspotin toi Supercellin osakkeiden myynti Kiinaan

    Uutiset
    29.10.201715:55
    STT

    Odottamaton 700 miljoonan euron yhteisöveropotti tuli Suomen valtiolle, koska Supercell-yhtiön osake-enemmistön osti kiinalainen peliyhtiö Tencent, kertoo Helsingin Sanomat.

    Kesällä uutisoitiin, että valtio sai yllättävän yhteisöveropotin. Veroerä tuli täytenä yllätyksenä myös verottajalle.

    700 miljoonan euron yhteisöveron maksajaa ei kuitenkaan kerrottu tuolloin.

    Torstaina verohallinto tiedotti, että yritykset olivat maksaneet vuonna 2016 yhteisöveroa yli miljardi euroa enemmän kuin vuonna 2015. Verottaja selitti kasvua "suurelta osin kertaluontoisilla tekijöillä".

    Enemmistö Supercellistä myytiin ulkomaille jo vuonna 2013. Sekä Supercellin omistus että sen pääkonttori pidettiin kuitenkin Suomessa.

    Artikkelin aiheet
    Supercell
    Tencent
    yhteisövero
    Suomi
    Verohallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle