• ravit Tsingiska ja Boker matkaavatMikkelin ravimittelöön

    Uutiset
    20.7.201216:00
    Kaijaleena Runsten

    Kuninkuusravit on maaginen kesätapahtuma niin hevosystävien kuin varsinkin kilpailevien hevosten omistajien ja valmennustoimintaan osallistuvien mielessä.

    Urheilullisesti kilpailu on erikoislaatuinen vaativuudessaan, kun suomenhevostammat ja -oriit kohtaavat toisensa kolme kertaa saman viikonlopun aikana.

    Lähes kaikki kovimmat kansainväliset ravikilpailut ratkotaan joko yhdessä lähdössä tai niin, että ensin ajetaan karsinta ja seuraavana päivänä finaali.

    Hollolalainen valmentaja Esa Holopainen lähtee hyvillä mielin Bokerin kanssa koitokseen. Urakka on kaksikolle jo kolmas: viime vuonna Oulussa sijoitus oli viides.

    Tänä vuonna Boker on ollut yksi kauden varmimmista oriista, joten se lukeutuu ennakkosuosikkeihin.

    ”Hevosella pitäisi olla kaikki hyvin. Viime vuonna viides sija oli ihan hyvä – hevonen ei ollut lähimainkaan siinä kunnossa kuin nyt.”

    Holopaisen mukaan Kuninkuusravien rutiinista on hyötyä niin hevoselle kuin sen huoltajille, sen verran vaativasta ja jännittävästäkin tapahtumasta on kysymys.

    ”Boker on hyvä matkustamaan. Tullaan väliyöksi kotitalliin, kun matkaa ei ole tuon enempää.”

    Kotiradalla Suur-Hollolassa syntyi kolme viikkoa sitten oriin oma ennätys kovavauhtisessa kilpailussa. Sen jälkeen on tarkoituksella pidetty vähän pidempi tauko.

    ”Olen koettanut samalla tavalla treenata. Ei ole järkeä mitään muuttaa”, Holopainen kuittaa utelut siitä, onko ohjelma poikennut jotenkin normaalista.

    ”On ilman muuta ilo, että on päästy mukaan. Uskon, että tamma täyttää täysin paikkansa näissä kovissa mittelöissä”, sanoo Mika Kallio suojatistaan Tsingiskasta.

    ”Valmistautumisessa on kaikki mennyt suunnitelmien mukaan. Kunto riittää – siitä se ei ainakaan jää kiinni.”

    Ylöjärveltä ja Jämsän suunnalta suunnataan siis Mikkeliin varmoin mielin.

    Tsingiska on mukana ensimmäistä kertaa; se on kuulunut pitkään suomenhevostammojen hyvään keskikaartiin, mutta suurelle yleisölle se lienee yhä yksi kilpailun mustista hevosista.

    Myös Kallio luottaa totuttuihin menetelmiin.

    ”Ei olla ruvettu kikkailemaan ylimääräistä. Olen käyttänyt tammaa usein valjaissa - ei kovaa, mutta sen verran liikutaan, että se pysyy vireessä.”

    Hän kehuu Tsingiskan olevan luonteeltaan rauhallinen. Se on tarpeen suurkilpailuissa, joihin liittyy matkustamista sekä Kuninkuusravien tapauksessa erityisen paljon hälinää suurine väkijoukkoineen.

    ”Sen ei pitäisi stressata turhia. Yövymme kymmenen kilometrin päässä radalta. Se saa olla sielläkin yön tarhassa, kun kotonakin on siihen tottunut.”

    Kuninkuusravien viikon-

    loppuun sisältyy tänä vuonna erityisen paljon nähtävää, kun lauantaina ravataan kansainvälinen St. Michel -ajo.

    Tuttuun tapaan viikonlopun ohjelmaan mahtuvat myös nuorten suomenhevosten Pikkuprinssi ja Pikkukunkku sekä SM-montén finaalit.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    MT seuraa tapahtumia viikonloppuna paikan päältä verkkosivuilla www.maaseuduntulevaisuus.fi.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuninkuusravit
    ravikilpailu
    suomenhevonen
    Mikkeli
    Esa Holopainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle