• JHL toivoo järjestöjenyhteistyön tiivistämistä

    Uutiset
    7.5.201216:00
    Eija Mansikkamäki

    Kunta-alan työntekijöiden etuja valvoo useampikin eri järjestö. Niiden yhdistämisestä puhutaan aika ajoin.

    Milloin esimerkiksi STTK-lainen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty voitaisiin yhdistää SAK-laiseen Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon JHL:ään?

    ”Yhdistymiseen tarvitaan kaksi osapuolta. Meillä on työmarkkinoilla hyvää yhteistyötä ja muodostamme yhteisen neuvottelujärjestön kunta-alalle. Jyty on ilmoittanut, ettei näe tarkoituksenmukaisena mennä yhteen. Sitä kantaa pitää kunnioittaa”, JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.

    Sama pätee STTK-laiseen Suomen lähi- ja perushoitajaliittoon Superiin, vaikka JHL:n edustajiston puheenjohtaja Tuija Linna-Pirinen onkin esittänyt järjestöjen sulauttamista yhteen.

    Elorannan mukaan kunta-alan pääsopijoiden eli JHL:n, Superin, Jytyn ja julkisalan koulutettujen Jukon yhteistyö on viime vuosina tiivistynyt.

    ”Pyrimme yhteiseen kannanmuodostukseen suhteessa työnantajaan. Mutta ilman muuta rivit tiivistyisivät ja edunvalvonta tehostuisi, jos olisimme saman päätöksenteon alla. Mutta vielä aika ei ole kypsä siihen.”

    Elorinne toivoo ”vakavaa keskustelua” yhteistyön tiivistämisestä, kun JHL, Super ja Jyty uusivat johtajistoaan tänä vuonna.

    EIJA POUTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    JHL
    Jyty
    Super
    järjestöyhteistyö
    kunta-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle