• Matkustajakone ajautui lumipenkkaan Kittilässä – hälytys suuresta ilmaliikenneonnettomuudesta annettiin

    Pelastuslaitos sai tiedon mahdollisesta ilmaliikenneonnettomuudesta Kittilässä lauantaina iltapäivällä kello 16.06 lauantaina iltapäivällä.
    Tilanteesta ei aiheutunut suuria vahinkoja.
    Tilanteesta ei aiheutunut suuria vahinkoja.  Kuva: Finavia oyj/ Rami Salle
    Uutiset|Liikenne
    27.12.202517:04
    Eija Vallinheimo

    Finavian viestinnästä kerrotaan, että Genevestä saapunut lentokone oli laskeutuessaan ohjautunut voimakkaan sivutuulen seurauksena rullaustieltä hieman sivuun. Henkilövahinkoja ei tilanteesta aiheutunut.

    Ylen tietojen mukaan samaan aikaan myös pienkone oli ajautunut kovan tuulen takia rullaustiellä lumipenkkaan.

    Sääolosuhteet ovat Lapissa tällä hetkellä huonot. Tuuli on myöhästyttänyt lentoja sillä koneet ovat joutuneet odottelemaan sopivaa laskeutumisajankohtaa kovan tuulen vuoksi.

    Kittilän lentoasemalla mitattiin kello neljän aikaan keskituuleksi noin 15 metriä sekunnissa, tuulen puhaltaessa puuskassa noin 23,7 metriä sekunnissa. Paikalle hälytettiin yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.

    Artikkelin aiheet
    ilmaliikenne
    lentokenttä
    Kittilä
    onnettomuus
    Lumi (Sää)
    Lentoliikenne & ilmaliikenne
    Talvisää
    Kittilä
    Ilmailulaitos Finavia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin