Parhaillaan meneillään olevissa Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisissä vapaakauppaneuvotteluissa (TTIP) ruuan tuotanto on investointisuojasopimuksen ohella yksi suurimmista ongelmakohdista.
Ruokaa ja ruokaturvaa koskevat neuvottelut ovat vaikeat, koska osapuolilla on pitkä lista ennakkoehtoja, joista halutaan pitää kiinni.
Kiistanaiheita ovat muun muassa geenimuuntelu, hormonien käyttö kotieläintuotannossa ja ruuan alkuperämerkinnät. Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan mukaan (kok.) EU ei luovu nykyisistä gm- ja hormonikriteeristä. Kuluttajansuojastakaan ei tingitä.
Yhdysvallat ei aio suostua vapaakauppasopimukseen, jos sen vaatimuksia hormonilihan ja geenimuuntelun osalta ei kuunnella.
On vaikea ennakoida, millaiseen lopputulokseen neuvotteluissa päädytään. Jos sopimus
halutaan saada aikaan, pitää molempien osapuolten antaa periksi. Joka tapauksessa mahdollinen sopimus tulee muuttamaan myös nykyistä EU:n ja Yhdysvaltojen välistä elintarvikekauppaa.
Neuvottelujen lopputuloksesta huolimatta on hyvä, että ruuan tuotantotavoista keskustellaan. Niistä pitää keskustella myös EU:n sisällä ja Suomessa. Ruuan turvallisuuden lisäksi kysymys on ruokaturvasta.
Ruokaturvan lähtökohta on, että kaikissa maissa, missä se vain on mahdollista, huolehditaan omasta ruuantuotannosta. Perusedellytys on, että tuottaminen on taloudellisesti kannattavaa. Tässä suhteessa on paljon parantamisen varaa.
Maatalouden tukia on leikattu samaan aikaan kun meille vyöryy halpoja ruokaeriä maailmalta. Tilannetta pahentaa Venäjän ja EU:n välinen kauppasota ja se, että kauppasodan lasku laitetaan tuottajien piikkiin.
Tilanteen kriittisyydestä huolimatta kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) esittää sadan miljoonan euron lisäleikkauksia maatalouden tukiin.
Suomi on halunnut olla ruuan eettisessä tuotannossa edelläkävijä. Se on sinänsä hyvä asia, mutta kilpailijoita tiukemmat vaatimukset
tuhoavat kilpailukyvyn, elleivät kauppa ja kuluttaja ole valmiita vaatimuksista myös maksamaan.
Vaikka tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat kotimaassa tuotettua ruokaa, on halpuuden harha lisääntymässä.
Tietokirjailija Elina Grundströmin mukaan pakkomielteinen halvalla ostamisen kulttuuri
on leviämässä myös ruokaan. Kauppojen välinen hintasota on Grundströmin mielestä johtamassa siihen, että isot kotimaiset kauppaketjut etsivät halvimpia mahdollisia tuotteita ja painostavat sopimusvalmistajiaan laskemaan hintoja. (HS 24.2.)
Ruuan hintaa lasketaan myös hankkimalla puoli-ilmaisia raaka-aineita ja keinotekoisia
lisäaineita. Halpayhteiskunnassa lapset
oppivat syömään yhden euron eineksiä, joiden aineosista ei ole mitään tietoa, Grundström muistuttaa.
Jos yhteiskunta haluaa asettaa kotimaiselle tuotannolle muita tiukemmat vaatimukset, pitää näiden vaatimusten koskea myös kaikkea tuontiruokaa. Vähimmäisvaatimus on, että alkuperämerkinnät löytyvät kaikesta meillä myytävästä ruuasta.
Paras tae ruuan turvallisuuden ja ruokaturvan takaamiseksi on suosia kotimaassa tuotettuja ja jalostettuja tuotteita. Kotimainen vaihtoehto on kokonaistaloudellisuuden lisäksi eettinen valinta. Silloin tietää mistä maksaa.
Halvalla ostamisen kulttuuri on leviämässä myös ruokaan.