• Ex-kansanedustaja Timo Kaunisto: Sipilän hallitus ei pärjää ay-liikkeen kanssa

    Kaunisto arvioi, että hallitustaipaleen puolivälissä uuteen hallitusohjelmaan olisi jälkeenpäin ajatellen saattanut olla isostikin tarvetta.
    "Itse en hoksannut keväällä 2015, että sodaksi tämä menee", Timo Kaunisto kirjoittaa.
    "Itse en hoksannut keväällä 2015, että sodaksi tämä menee", Timo Kaunisto kirjoittaa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    23.10.201809:59
    Aimo Vainio

    "Nelisen vuotta sitten ajattelin, että Juha Sipilän idea strategisesta hallitusohjelmasta on raikas ja kokeilemisen arvoinen. Enää en ajattele niin", maatalousyrittäjä Timo Kaunisto kirjoittaa MT:n vieraskolumnissa.

    Kaunisto miettii, miten pääministeri Sipilän (kesk.) hallitusohjelma on johtanut pattitilanteeseen ay-liikkeen kanssa, vaikka sen strategisen luonteen pitäisi mahdollistaa joustoja.

    Yksi syy on, että strategiaa ei muutettu, vaikka tarvetta olisi ollut.

    "Strateginen hallitusohjelma pysyi samanlaisena jopa perussuomalaisten hajottua ja sinisten jatkaessa. Hallituskriisi ei tuonut uutta ohjelmaa ja uudistettuja tavoitteita."

    Nyt Kaunisto ei usko Sipilän hallituksen enää pärjäävän ay-liikkeen kanssa.

    "Politiikassa pitäisi välttää kaikkia ”viimeisiä taisteluja” ja selkävoittoja", Kaunisto kirjoittaa.

    Lue koko kolumni:

    Ei enää strategista hallitusohjelmaa

    Artikkelin aiheet
    Timo Kaunisto
    Juha Sipilä
    Sipilän hallitus
    ay-liike
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria