• Raaseporin onnettomuudesta uutta tietoa: 19-vuotias varusnainen oli uupunut ennen kuin joutui veteen ja vajosi pinnan alle

    Yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan Raaseporissa viime syksynä, kun heidät käskettiin poistumaan veneestä. Heistä yksi, tuolloin 19-vuotias varusnainen, oli veden alla noin kymmenen minuuttia.
    Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan 10. lokakuuta 2023. LEHTIKUVA / Handout / Onnettomuustutkintakeskus.
    Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan 10. lokakuuta 2023. LEHTIKUVA / Handout / Onnettomuustutkintakeskus.  
    Uutiset|Politiikka
    22.5.202410:23
    STT

    Varusmiesten harjoitusten suunnitteluun ja toteutukseen tarvitaan lisää resursseja, toteaa Onnettomuustutkintakeskus. Kannanotto perustuu nyt valmistuneisiin tutkintoihin, joissa Otkes selvitti varusmiehille viime vuonna Raaseporin Dragsvikissa ja Inarin Ivalossa tapahtuneita onnettomuuksia.

    Kummassakin turmassa oli puutteita harjoituksen suunnittelussa, Otkes summaa tiedotteessaan. Moitteita se antaa myös tiimityön puutteista sekä siitä, että päätökset saattavat jäädä liikaa oman harkinnan varaan.

    Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan 10. lokakuuta 2023, kun heidät käskettiin poistumaan veneestä. Heistä yksi, tuolloin 19-vuotias varusnainen, oli veden alla noin kymmenen minuuttia, ja häntä jouduttiin elvyttämään ennen kuljettamista sairaalaan.

    Otkesin selvityksessä tuli nyt esiin myös uusia asioita: kyseinen varusnainen oli ollut ennen turmaa onnettomuusrastin alkaessa niin uupunut, että muut ryhmän jäsenet olivat lähes joutuneet nostamaan hänet veneeseen.

    Inarin Ivalossa puolestaan kaksi laskuvarjojääkäriä loukkaantui 7. maaliskuuta 2023, kun he tekivät laskuvarjolla hyppyharjoitusta helikopterista. Utin jääkärirykmentin varusmiehet loukkasivat kumpikin hypyn aikana olkavartensa, ja toinen joutui lykkäämään loppuosaa varusmiespalveluksestaan.

    Aselajien rajapinnassa on pulmia

    Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Kurt Kokko sanoo, että näissä kahdessa onnettomuudessa tuli ilmi pulmia aselajien yhteistyön rajapinnassa.

    ”Mainitsemme usein tutkinnan päättymisen jälkeen niin sanotun reikäjuustomallin. Harjoituksien laatimisen ja toteutuksen eri vaiheissa oli puutteita: (Dragsvikin) marssi toteutettiin vanhojen harjoitusten pohjalta, tarkistamatta, soveltuivatko esimerkiksi vanhat harjoituskäskyt uuteen harjoitukseen. Veneillä siirtymistä ja rantautumista ei suunniteltu turvalliseksi. Käytännössä rantautumisen turvallisuuden hallinta jää Puolustusvoimissa maalla ja merellä sovellettavien määräysten väliin (kahden aselajin välimaastoon)”, Kokko arvioi tiedotteessa.

    Ivalon turma puolestaan tapahtui ilma- ja maavoimien yhteisharjoituksessa. Siinä esiin tulivat lentokoneen ja helikopterin käyttökelpoisuuden erot.

    ”(Maavoimien) laskuvarjojääkärien koulutuksessa käytetään pääsääntöisesti lentokonetta, eikä helikopterille ole esimerkiksi maaharjoittelumallia. Olosuhteet helikopterissa ja lentokoneessa ovat kuitenkin erilaiset”, vertaa Ivalon turman tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta.

    Otkes arvioi, että Puolustusvoimien henkilöstön vaihtuvuus ja koulutusjärjestelmän muutokset ovat johtaneet niin kutsutun hiljaisen tiedon katoamiseen. Armeijan hierarkkisessa, suorituspainotteisessa kulttuurissa ei Otkesin mukaan välttämättä ymmärretä tai uskalleta ilmaista osaamisen puutteita ja kysyä tarkennuksia saatuihin ohjeistuksiin.

    Kurt Kokko kuitenkin korostaa, että vaikka määräykset jäisivät tulkinnanvaraisiksi, ei se saa estää varusmiesten harjoitusten turvallisuutta.

    Onnettomuustutkintakeskus suosittaa Dragsvikin tapauksen perusteella Puolustusvoimille kohennusta sekä harjoituskäskyjen laatimiseen, avoimempaan vuoropuheluun että tehdyistä virheistä oppimiseen. Ivalon turma kirvoitti esimerkiksi suosituksen parantaa turvallisuusjohtamista.

    Turman vakavuus jäi aluksi katveeseen

    Dragsvikissa tapahtuneen varusmiesten onnettomuuden vakavuus ei käynyt ilmi Merivoimien Uudenmaan prikaatin ensitiedotteesta lokakuussa 2023. Ensimmäisen tiedotteen mukaan varusmies oli joutunut veden varaan ja hänet oli elvytystoimien jälkeen toimitettu sairaalaan.

    Myöhemmin ilmeni, että yhdeksän varusmiestä oli määrätty poistumaan kuljetusveneestä, minkä vuoksi he olivat joutuneet liian syvään veteen. Kaikki yhdeksän loukkaantuivat.

    Samoin kävi myöhemmin ilmi, että 19-vuotias varusnainen ehti olla hukuksissa kymmenisen minuuttia, hänen sydämensä pysähtyi, mutta hänet saatiin nostettua ylös ja elvytettyä. Nainen joutui onnettomuuden jälkeen toipumaan sairaalahoitoon.

    Otkes ei ota tänään julkaistuissa tiedotteissaan kantaa Puolustusvoimien tiedottamiseen nyt tutkituissa kahdessa varusmiesten onnettomuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Kaksi puolustusvoimien maastokuorma-autoa oli osallisena kuuden ajoneuvon onnettomuudssa Hollolassa maaliskuussa 2021. Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän henkilöä, joista neljä oli varusmiehiä. Kuolonuhreilta onneksi vältyttiin.

      Yhteiskunta | Lokakuussa 13 varusmiestä joutui vakavaan vaaraan ja yksi kuoli – kaksi vakavaa onnettomuutta on vuositasollakin harvinaista

    • Yhdeksän varusmiestä joutui veden varaan Dragsvikin onnettomuudessa viime viikon tiistaina. Kuvituskuvaa Uudenmaan prikaatista Dragsvikissa Raaseporissa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Koulutus | Varusmiehet joutuivat Dragsvikissa vaaraan, koska heidät jätettiin kahlaamaan liian syvään veteen, arvioi Onnettomuustutkintakeskus

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa