• Ahma tappoi viisi lammasta Kolin kansallispuistossa

    Lampaat olivat Turulan tilalla luonnonhoitotöissä. Metsähallituksen työntekijä näki ahman lammasaitauksessa.
    Turulan tila sijaitsee Kolin kansallispuiston pohjoisosassa.
    Turulan tila sijaitsee Kolin kansallispuiston pohjoisosassa. Kuva: Tiina Hakkarainen
    Uutiset
    2.9.201817:34
    Hanna Lensu

    Pohjoiskarjalaisessa Kolin kansallispuistossa sattui tänä aamuna petovahinko. Ahma oli tunkeutunut Turulan tilalla lammasaitaukseen ja tappoi viisi luonnonhoitotöissä ollutta lammasta.

    "Metsähallituksen työntekijä näki ahman lammasaitauksessa ja hätisti ahman matkoihinsa. Kaikki Kolin kansallispuistossa olleet lampaat on tänään aamupäivällä kuljetettu pois Kolilta", Metsähallitus kertoo tiedotteessaan.

    Turula sijaitsee Kolin kansallispuiston pohjoisosassa, Kolin kylän tuntumassa. Alkukesällä ahma tappoi niin ikään luonnonhoitotöissä olleita lampaita kansallispuiston eteläpäässä sijaitsevilla Seppälän ja Lakkalan tiloilla. Näiltä tiloilta on Turulaan matkaa noin 20 kilometriä.

    Artikkelin aiheet
    ahma
    Kolin kansallispuisto
    petovahinko
    lampaat
    Metsähallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle