• Venäjän taloutta puskee kasvava keskiluokka

    Venäjän bruttokansantuotteesta yli puolet koostuu yksityisestä kulutuksesta. Runsastuva keskiluokka pitää jatkossakin huolen siitä, että maa on yksi Euroopan ainoista selvästi kasvavista markkinoista.
    Kuva: MT:n arkisto
    Uutiset
    27.9.201213:23
    MT toimitus

    Suomalaisyritykset ovat vankasti, mutta sangen varovasti asettuneet Venäjän markkinoille. Mahdollisuuksia on vielä paljon hyödyntämättä, sillä Venäjä tulee lähivuosinakin olemaan Euroopan nopeimmin kasvavia talouksia.

    Tähän päädyttiin keskiviikkona Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Venäjä-seminaarissa Helsingissä.

    Cemat-tutkimuslaitoksen johtaja Riitta Kosonen kertoi, että keskiluokan osuus väestöstä on nyt noin 20 prosenttia. Tämän vuosikymmenen lopussa sen ennakoidaan nousevan jo puoleen.

    Tämä on ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston johtaja Matti Anttosen mukaan erityinen haaste, koska tyypillisesti Suomen vienti on enemmän investointivetoista kuin kuluttajia palvelevaa.

    Energia, elintarvikkeet, arktinen meriklusteri

    Venäjän kaupallinen edustaja Valeri Shlyamin totesi, että vaikka suomalaiset ovat kokonaisuutena lisänneet vientiään kymmenen viime vuoden aikana, suomalaisten osuus Venäjän tuonnista on kuitenkin pudonnut 3,4:stä 2,1 prosenttiin.

    Toteamus on yhtä sen kanssa, että suomalaisten kauppatase Venäjän kanssa laahaa jatkuvasti selvästi miinuksella muun muassa matkailun ja elintarvikeviennin kasvusta huolimatta.

    Shlyamin luetteli viisi toimialaa, joilla hän näkee suomalaisilla erityisen hyvät näkymät.

    Energiantuotannon ja energian säästön teknologiaan investoidaan lähivuosina. Näitä hankkeita varten hän suositti katsomaan Luoteis-Venäjän lisäksi myös Uralin takaisille alueille.

    Tietoteknologia sekä elintarvikkeet ja vähittäiskauppa kasvavat keskiluokan vetämänä.

    Shlyamin kiitteli Valiota, Atriaa ja Stockmannia pitkäjänteisistä panostuksista, joiden hän uskoi tietävän tiukentuvilla kaupan markkinoilla jatkossakin valoisia näkymiä.

    Lisäksi kaupallinen edustaja mainitsi kuljetus- ja logistiikkasektorin sekä arktisten alueiden yhteistyön, josta viime mainitussa hän näki mahdollisuuksia jopa Suomen ja Venäjän välisen merklusterin syntyyn aivan lähiaikoina.

    Artikkelin aiheet
    venäjän talous
    keskiluokka
    suomalaisyritykset
    vientimarkkinat
    energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle