• Lämpötila voi nousta tänään lähelle kevään ennätystä

    Kaakkois-Suomessa voidaan päästä iltapäivällä lähelle 21 astetta.
    Uutiset
    26.5.201510:16
    MT toimitus

    Lämpötila saattaa iltapäivällä nousta lähelle kevään ennätyslämpötilaa Kaakkois-Suomessa, arvelee Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen. Ennätyslukeman rikkoutuminen on kuitenkin epävarmaa.

    Kevään lämpöennätys, 21,1 astetta, mitattiin toukokuun kuudentena päivänä Lappeenrannassa.

    Meteorologin mukaan sää on maan etelä- ja itäosissa poutainen. Länsirannikolle luvassa on sateita.

    Kaakkois-Suomen ulkopuolella lämpötilat ovat noin viidentoista asteen tienoilla, sadealueilla sitäkin alhaisempia.

    Tuovisen mukaan lämpötilojen nousu on jäämässä väliaikaiseksi. Kun sateet leviävät kohti itää ja pohjoista, koko maassa palataan totuttuihin lukemiin.

    "Vaikka aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta, ilma viilenee sen verran, että parhaimmillaankin ollaan noin viidessätoista asteessa", Tuovinen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    sään nousu
    kevät
    Ilmatieteen laitos
    Kaakkois-Suomi
    lämpötila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle