• Tuhansien eurojen hyöty: Kolme Lapin kuntaa houkuttelee koulutettuja nuoria hyvittämällä opintolainoja

    Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kunnat käynnistävät alueellisen opintolainahyvityskokeilun ensimmäisenä Suomessa.
    Pohjois-Lapin luonto on yksi alueen vetovoimatekijöistä. Kuvassa Paistunturin ruskaa Utsjoella vuonna 2022.
    Pohjois-Lapin luonto on yksi alueen vetovoimatekijöistä. Kuvassa Paistunturin ruskaa Utsjoella vuonna 2022. Kuva: Marja Seppälä
    Uutiset|Koulutus
    3.9.202516:30
    Suvi Jylhänlehto

    Pohjois-Lapin kunnat Inari, Sodankylä ja Utsjoki käynnistävät kokeilun, jonka tarkoitus on houkutella vastavalmistuneita asettumaan ja juurtumaan alueelle.

    Kunnat tarjoavat opintolainahyvitystä harvaan asutulle alueelle työllistyville korkeakoulututkinnon suorittaneille. Määräaikainen kokeilu järjestetään vuosina 2026–2028.

    Vastaavaa kokeilua ei ole toteutettu Suomessa aiemmin, Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä kertoo tiedotteessa.

    Kuntayhtymän toiminnanjohtaja Reija Viinanen kertoo Helsingin Sanomille, että mahdollinen hyvitys olisi yhteensä korkeintaan 5 800 euroa ja koskisi lainan pääomaa. Ensimmäisenä vuonna hyvitys on 2 600 euroa ja kahtena seuraavana vuonna 1 600 euroa.

    Opintolainahyvitys on tarkoitettu vastavalmistuneelle, jolla on opintolainaa, ja jonka kotikunta on ollut vähintään 12 kuukautta kokeilualueen kunnassa.

    Viinasen mukaan henkilön työpaikka voi olla toisessa kunnassa. Esimerkiksi etätyöt ja toiseen kuntaan pendelöinti onnistuvat. Myös yrittäjille voidaan maksaa hyvitystä.

    Kokeilulla etsitään ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi harvaan asutulla alueella sekä tarjotaan tietoa valtionhallinnolle.

    ”Haluamme kokeilla opintolainahyvitystä, koska meillä on siihen rohkeutta ja mahdollisuus, eikä tätä hallinnollisesti suoraan mikään estäkään. Olemalla aloitteellisia voimme tehdä hyvää Pohjois-Lapin elinvoimalle, työllisyydelle ja alueen pitovoimalle. Tämä on sekä yksilön että kuntien etu”, sanoo Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen.

    Lapissa vetovoimatekijöitä ovat muun muassa luonnonläheinen elämä ja rauhallinen asuinympäristö sekä edulliset asumiskustannukset.

    Lisää aiheesta
    • Mikko J. Miettisen mukaan opintolainahyvitys olisi kannustin muuttaa töihin harvaan asutulle alueelle. Se toisi alueelle uutta elinvoimaa ja parantaisi  opiskelijoiden taloudellista tilannetta.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Alueellinen opintolainahyvitys olisi ratkaisu moneen ongelmaan

    • Talous | Raha ei ratkaise nuorten alanvalintaa, vaan työn mielekkyys ja mielenkiinto

    • Lapin yliopistoon pyrkii tänä keväänä erityisesti ensikertalaisia hakijoita. Kuvassa Lapin yliopiston kampus Rovaniemellä.

      Koulutus | Lapin yliopisto herätti ennennäkemätöntä kiinnostusta kevään yhteishaussa – tässä halutuimmat alat

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle