• Kansanedustaja Myllykosken lakialoitteessa vaaditaan ammuttavien lintujen hyödyntämistä ruokana

    EU:n lintudirektiivi ei ole esteenä kyseisen kaltaiselle luonnonsuojelulain muutokselle, Myllykosken lakialoitetta koskevassa tiedotteessa todetaan.
    Jos kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) lakialoite menee läpi, saa ammuttavia valkoposkihanhia jatkossa myös syödä.
    Jos kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) lakialoite menee läpi, saa ammuttavia valkoposkihanhia jatkossa myös syödä. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    13.5.202113:30
    Jukka Koivula

    Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen poikkeusluvalla ammutun valkoposkihanhen ja merimetron hyödyntämisen sallimiseksi.

    "On nurinkurista ja jopa moraalitonta, että joutuessamme esimerkiksi vakavien satomenetysten ehkäisemiseksi karkottamaan rauhoitettuja lintuja ampumalla, pitää ne jättää hyödyntämättä ja hävittää", Myllykoski toteaa.

    "Kansallinen luonnonsuojelulaki edellyttää nyt siis ruuan hävittämistä. Samalla olemme huolissamme luonnonvarojen kestävästä käytöstä, ja leipäjonot kiertävät kortteleita. Eikö tässä ole ristiriitaa? Hallitusohjelmaankin on kirjattu tavoite ruokahävikin pienentämisestä", kansanedustaja hämmästelee.

    Lakialoitteessa ehdotetaan lisättäväksi luonnonsuojelulakiin pykälä, joka muodostaisi poikkeuksen luonnonsuojelulaissa säädetylle rauhoitetun eläimen haltuunottokiellolle silloin, kun kyseessä on ely-keskuksen myöntämän poikkeusluvan nojalla ammuttu valkoposkihanhi tai merimetso.

    EU:n lintudirektiivi ei ole esteenä kyseisen kaltaiselle luonnonsuojelulain muutokselle, Myllykosken asiaa koskevassa tiedotteessa todetaan.

    Lue myös:

    Karkottaako laser valkoposkia vai ei? Lintujen muutto on käynnistynyt ja muutamien päivien kokemukset laserista eri puolilta Keski-Karjalaa ovat kahtalaiset

    Artikkelin aiheet
    lakialoite
    linnut
    luonnonsuojelulaki
    Jari Myllykoski
    ruokahävikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria