• Käytetyt diesel-autot käyvät kaupaksi – ”Uskon, että diesel-autojen arvostus kasvaa”

    Autoliikkeet näkevät diesel-autojen kysynnän siirtyneen entistä enemmän pienikulutuksellisiin autoihin.
    Tilaajalle
    Diesel-autoille löytyy edelleen hyvin ostajia.
    Diesel-autoille löytyy edelleen hyvin ostajia. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Autot
    26.8.202212:00
    Santeri Nousjoki

    Kamuxin Suomen maajohtaja Jani Koivu kertoo liikkeensä ottaneen koko ajan vaihdossa diesel-autoja. Koivun mukaan vaihtoarvo on aina markkinahinta ja siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin käyttövoima.

    ”Erityisesti suurimoottoristen diesel-autojen kysynnässä kävi alkuvuonna selvä notkahdus, mutta nyt pumppuhintojen laskettua sekin on toipunut jonkin verran ”, Koivu sanoo diesel-autojen kauppamääristä.

    ”Kaiken kaikkiaan kysyntä on siirtynyt pienikulutuksisiin autoihin, oli käyttövoima sitten mikä tahansa.”

    Diesel-autot käyvät hänen mukaansa edelleen kaupaksi. Hybridien ja sähköautojen kysyntä on keskittynyt kaupunkeihin, kun taas maaseudulla autoilijat päätyvät edelleen useimmiten polttomoottoriautoon.

    ”Pitkää matkaa ajavat ja veto-ominaisuuksia tarvitsevat asiakkaat suosivat edelleen dieseliä käyttövoimanaan”, hän avaa.

    Koivu ei usko diesel-autojen arvon dramaattisiin muutoksiin aivan lähitulevaisuudessa, vaikka autokanta sähköistyykin pitkällä tähtäimellä .

    ”Vaihto vähäpäästäisempään autoon on ympäristöteko, vaikka vaihtaisikin polttomoottoriautoon. Pitkässä juoksussa sähköautoilu tietysti valtaa alaa”, Koivu sanoo.

    Sakan liiketoimintajohtaja Petri Poukkula kertoo diesel-autojen suosion olleen kasvussa heinäkuusta lähtien.

    ”Diesel-autojen osuus lähestyy kovaa vauhtia jo 50 prosentin tasoa. Tällä hetkellä mennään 46 prosentissa, ja diesel on käyttövoimana suurin”, Poukkula sanoo.

    Poukkula ei usko diesel-autojen arvon putoamiseen, vaan päinvastaiseen kehitykseen.

    ”Uskon, että diesel-autojen arvostus kasvaa, ja arvonalenema noudattelee normaalia arvonaleneman kehitystä.”

    Lue myös:

    Autokauppa hiipunut – näin paljon ladattavia autoa ensirekisteröitiin

    Käytetyistä sähköautoista pyydetään nyt enemmän kuin uusista ‒ tästä syystä markkinat ovat kääntyneet päälaelleen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla