• Oppositiopuolueilta välikysymys hallitukselle maatalouskriisistä

    Neljä oppositiopuoluetta aikoo jättää huomenna välikysymyksen hallitukselle suomalaisen maatalouden kriisistä.
    Väliaikaista kriisitukea maksetaan yhteensä noin 10 miljoonaa euroa maitotiloille. LEHTIKUVA / Timo Aalto
    Väliaikaista kriisitukea maksetaan yhteensä noin 10 miljoonaa euroa maitotiloille. LEHTIKUVA / Timo Aalto 
    Uutiset
    2.6.201618:52
    STT

    Välikysymyksessä ovat mukana kristillisdemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp. Sdp ei ole mukana välikysymyksessä.

    Opposition mielestä hallituksen toimet maatalouskriisissä ovat olleet riittämättömiä. Välikysymys luetaan huomisessa täysistunnossa.

    Maataloutta ovat koetelleet viljelijätukien viivästyminen, Venäjän pakotteet ja tuottajahintojen lasku.

    Hallitus hyväksyi tänään sianlihan- ja maidontuottajille maksettavan väliaikaisen kriisituen.

    Tuki rahoitetaan sekä Euroopan unionin että Suomen varoista. Tukea maksetaan yhteensä noin 10 miljoonaa euroa maitotiloille ja noin 8 miljoonaa euroa sikataloudelle.

    Maaseutuviraston on määrä maksaa kriisituet tuottajille kesäkuun loppuun mennessä.

    Syksyllä maksetaan vielä noin 15 miljoonaa euroa väliaikaista kansallista tukea, joka on kohdennettu tilojen velkaisuuden ja rakennusinvestointien perusteella.

    Tuen tarve on syntynyt muun muassa Venäjän pakotteiden, tuottajahintojen alentumisen ja hankalien sääolojen takia.

    Suomessa viljelijöiden vaikeuksia ovat lisänneet viljelijätukien maksujen viivästymiset, jotka saivat maataloustuottajat protestoimaan traktorimarssilla maaliskuussa.

    Artikkelin aiheet
    välikysymys
    maatalouskriisi
    oppositiopuolueet
    maatalous
    kriisituki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria