• Liikaa mielikuvitusta

    Uutiset
    7.10.201516:00
    MT toimitus

    Meidän mielestämme uusi Onnelin ja Annelin talvi oli kiva elokuva. Varsinkin kaikki asut ja tyttöjen talo olivat ihania.

    Elokuva kertoi mini-ihmisistä, Vaaksanheimoista, jotka muuttivat Onnelin ja Annelin luokse. Talon siivooja oli kiva, mutta ovela ja halusi varastaa Vaaksanheimot.

    Oli hassua, että kun työt tulivat kotiin naapurin luota, vahtikoira vain seisoi ovella ja pikkuväki oli viety ja nukkekoti sotkettu.

    Pieni pettymys oli se, että elokuva ei kuitenkaan ollut yhtä jännittävä kuin edellinen Onnelin ja Annelin talo. Edellisessä oli myös kaikki uutta, kun tytöt vasta löysivät rahaa ja ostivat talon. Se oli myös todenmukaisempi. Tässä uudessa oli vähän liikaa mielikuvitusta, koska hahmot olivat pieniä ja lopussa kaikki lensivät.

    Haastattelimme tyttöjä elokuvan jälkeen ja kuulimme, miten minikohtaukset oli tehty: oli käytetty green screeniä eli vihreää taustaa, tytöt näyttelivät nukeille tai tyhjälle näyttämölle ja lentokohtauksessa mekkojen alla oli valjaat.

    Helmi Poutanen, 11

    Anna Poutanen, 8

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Onnelin ja Annelin talvi
    elokuvat
    lastenelokuvat
    Vaaksanheimot
    mielikuvitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle