• Valo-palkinto Seppo Alatörmäselle - kuitua pohjoisen kyliin

    Samalla Seutuverkot palkitsi myös kunniajäsenyydellä Tuija Riukulehdon, joka on edistänyt tietoliikenteen kehitystä monessa eri roolissa.
    Toimintavarma tietoyhteys poistaa etäisyyksiä ja parantaa arjen sujuvuutta, muistuttaa Valo-palkinnon saanut Seppo Alatörmänen.
    Toimintavarma tietoyhteys poistaa etäisyyksiä ja parantaa arjen sujuvuutta, muistuttaa Valo-palkinnon saanut Seppo Alatörmänen. Kuva: Sami Karppinen
    Uutiset
    26.4.201720:45
    Kaijaleena Runsten

    Kuitua pohjoiseen –hankkeen projektipäällikkö Seppo Alatörmänen sai tämän vuoden Valo-palkinnon kiinteiden laajakaistaverkkojen hyväksi tehdystä työstä.

    Sepon tekemä työ kuituverkkojen rakentamiseksi Lapin alueella on ollut merkittävää. Hän on omalla työllään onnistunut aktivoimaan kyliä ja kyläyhdistyksiä, jotka ovat perustaneet omia kyläverkkohankkeita, perustelee valintaa Suomen Seutuverkot ry:n puheenjohtaja Jarno Laitinen.

    Valokuituyhteyden merkitys kylille ja pienille kunnille on huomattava. Etäisyydet kasvavat entisestään ilman toimivia yhteyksiä. Toimintavarma verkkoyhteys luo lisää mahdollisuuksia perustaa yrityksiä ja tehdä töitä, mutta myös parantaa arkipäivän sujuvuutta, Seppo Alatörmänen toteaa.

    "Kyläyhteisöjen yhteishenki on hurja. Kun kylässä innostutaan valokuidusta, niin toimeen tartutaan talkoovoimin heti."

    Alatörmänen toimii koko Lapin kattavan Leader Tunturi-Lapin Kuitua pohjoiseen –tiedotushankkeen projektipäällikkönä. Aiemmin hän johti menestyksekkäästi Kuitua tunturiin –tiedotushanketta.

    Kokonaisuutena palkittu on työskennellyt yli kolmenkymmentä vuotta tietoliikennealalla, josta kymmenen viime vuotta kuituverkkojen kanssa.

    Suomen Seutuverkot kutsui myös kunniajäseneksi aiemman puheen- ja toiminnanjohtajansa Tuija Riukulehdon. Hän työskentelee nykyisin Maaseutuviraston tieto- ja teknologiapalveluissa ICT-yksikön johtajana. Lisäksi hän toimii asiantuntijana Verkox-osuuskunnassa kuiturakentamisen saralla.

    Vuoden Valo-palkinnon saajaksi tuli Seutuverkkojen hallitukselle useita hyviä ehdokkaita.

    Ehdotuksista näkee, että meillä on ympäri Suomen peräänantamattomia kuituverkkojen puolestapuhujia ja uutteria tekijöitä. Heitä tarvitaan ja tämä palkinto on tunnustus tehdystä työstä, Laitinen toteaa tyytyväisenä.

    Artikkelin aiheet
    valo-palkinto
    Seppo Alatörmänen
    kuituverkko
    Lappi
    Suomen Seutuverkot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle