• Stockmann teki voittoa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen

    Yhtiön liikevaihto kutistui parikymmentä miljoonaa euroa vuoden takaisesta.
    Stockmannin liikevaihto pieneni vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Stockmannin liikevaihto pieneni vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    28.10.201614:46
    STT

    Stockmannin oikaistu liikevoitto vuoden kolmannella neljänneksellä oli 2,9 miljoonaa euroa. Vuosi sitten heinä-syyskuussa yhtiön tulos ennen kertaluontoisia eriä oli 7,4 miljoonaa euroa tappiolla.

    Toimitusjohtaja Lauri Veijalaisen mukaan erityisen ilahduttavaa on, että ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen konsernin kolmannen vuosineljänneksen tulos oli positiivinen.

    Samalla yhtiön liikevaihto pieneni vuoden takaisesta parikymmentä miljoonaa euroa noin 289 miljoonaan euroon. Konsernin sisäisistä yhtiöistä Lindexin ja Real Estate -yksikön hyvä tuloskehitys jatkui.

    Yhtiön viime vuonna aloittama tehokkuusohjelma pyrkii yhtiön ydintoimintojen kehittämiseen ja 50 miljoonan euron vuosittaisiin säästöihin. Ydintoimintoihin se laskee Lindexin ja Real Estate -yksikön lisäksi vähittäiskauppaan keskittyvän Stockmann Retailin.

    Artikkelin aiheet
    Stockmann
    talous
    liikevoitto
    Lauri Veijalainen
    Lindex
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria