• Verkkokaupasta voi ostaa osakkuuden susivalitukseen

    Uutiset
    9.3.201515:00
    Jukka Lehtinen

    Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola ry myy virtuaalisia osakkuuksia hallinto-oikeuteen tehdyistä valituksista.

    Valituksien kohteena ovat yhdeksän eri alueen susilaumoihin kohdennetut Suomen Riistakeskuksen myöntämät kannanhoidolliset poikkeusluvat.

    Yhdistyksen verkkokaupassa oli perjantaina tarjolla yhdeksän eri valitusta, joihin kaikkiin oli vielä osakkuuksia saatavilla. Jokaista valitusta kohti on 20 osakkuutta. Yhden osakkuuden hinta on kuusi euroa.

    Osakkuuksista saatavat varat menevät kokonaisuudessaan prosessista aiheutuviin oikeuskuluihin.

    Tapiolan varapuheenjohtaja Leena Iivonen kertoo kaupan perustamisen syynä olevan auttamisen halu.

    ”Ihmiset ovat kuulleet tekemistämme valituksista ja halusivat tietää, miten voisivat olla käytännössä avuksi. Siltä pohjalta päätimme perustaa nettikaupan”, Iivonen kertoo.

    Yhdistys on tehnyt valitukset poikkeusluvista, koska katsoo niitä myönnetyn väärin perustein.

    Verkkokaupalle ei ole haettu rahankeräyslupaa.

    Tätä perustellaan sillä, että ostamalla osuuden saa käyttäjätunnuksen ja salasanan valitusosakkaille tarkoitetulle keskustelufoorumille, mistä saa yhdistyksen mukaan yksityiskohtaista ja ajantasaista tietoa valituksen etenemisestä.

    Rahankeräyslupa vaaditaan silloin, kun rahaa luovutetaan vastikkeetta.

    Poliisihallituksessa ollaan tietoisia verkkokaupasta.

    ”Asia ei ole ihan selvä. Selvitämme, saadaanko rahalle vastineeksi katsottavaa hyötyä. Meillä ei vielä ole kantaa, vaan selvitämme asiaa tarkemmin”, poliisihallituksen ylitarkastaja Henna Salmi kertoo.

    JUKKA LEHTINEN

    Verkkokaupan osoite on https://

    holvi.com/shop/tapiolary

    Asia ei ole ihan selvä. Selvitämme,

    saadaanko rahalle vastineeksi

    katsottavaa hyötyä. Meillä ei vielä

    ole kantaa, vaan selvitämme asiaa

    tarkemmin.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    susivalitus
    Tapiola ry
    hallinto-oikeus
    rahankeräyslupa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle