• Kysely: Väkivalta ja henkinen väkivalta sekä niiden uhka varjostavat työpaikkoja

    Fyysisen väkivallan suurin syy on asiakasväkivalta. Henkinen väkivalta on tyypillisimmillään esimerkiksi väärien tietojen levittämistä, osaamisen vähättelyä ja mitätöintiä, räikeimmillään huutamista ja solvaamista.
    Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia panostamaan väkivallan ja sen uhan ehkäisemiseen. Lehtikuva / Silja-Riikka Seppälä
    Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia panostamaan väkivallan ja sen uhan ehkäisemiseen. Lehtikuva / Silja-Riikka Seppälä 
    Uutiset
    25.11.202110:39
    STT

    Väkivalta ja henkinen väkivalta sekä niiden uhka varjostavat Suomen työpaikkoja, kertoo kansalaiskysely. Asiaa selvitettiin palkansaajien keskusjärjestön STTK:n teettämällä kyselyllä tänä syksynä.

    Kyselyn mukaan noin joka kuudennella työpaikalla on viimeisen kolmen vuoden aikana esiintynyt fyysisen väkivallan uhkaa. Suoranaista fyysistä väkivaltaa on koettu kymmenesosalla työpaikoista.

    Henkistä väkivaltaa on puolestaan esiintynyt vastausten perusteella yli viidenneksellä työpaikoista.

    Fyysisen väkivallan suurin syy on asiakasväkivalta. Huonoin tilanne on naisvaltaisella sosiaali- ja terveysalalla, jossa fyysisen väkivallan uhkaa oli kokenut yli kolmannes ja fyysisen väkivallan tekoja yli viidennes vastaajista.

    Rahoitus- ja vakuutusalalla työskentelevät ilmoittivat muita useammin työpaikan sisäisestä fyysisestä väkivallasta.

    Henkinen väkivalta on tyypillisimmillään esimerkiksi väärien tietojen levittämistä, osaamisen vähättelyä ja mitätöintiä, räikeimmillään huutamista ja solvaamista.

    Myönteinen piirre nyt saaduissa tuloksissa on se, että henkisen työpaikkaväkivallan kokemukset näyttävät vähentyneet vuodesta 2019.

    Työpaikkojen väkivaltatilanteita ei saa jättää työntekijöiden hoidettavaksi, korostaa STTK:n työelämäasiantuntija Erkki Auvinen.

    "Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia panostamaan väkivallan ja sen uhan ehkäisemiseen", Auvinen muistuttaa tiedotteessa.

    Terveellinen ja turvallinen työelämä -kansalaiskyselyn teki STTK:n toimeksiannosta Aula Research. Kyselyyn vastasi runsaat 2 000 työssäkäyvää suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    työpaikkaväkivalta
    henkinen väkivalta
    STTK
    työturvallisuus
    työelämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle