• Neljännes passihakemuksista tehtiin nettipalvelun kautta

    Uutiset
    5.2.201515:39
    MT toimitus

    Jo neljäsosa passihakemuksista on tehty sähköisesti nettipalvelun kautta, kertoo Poliisihallitus.

    Yhteensä poliisi sai tammikuussa 52 500 passihakemusta. Niistä 26 prosenttia tuli verkkopalvelun kautta.

    Passihakemuksen on joulukuun alusta alkaen voinut tehdä verkossa ilman käyntiä poliisiasemalla tietyin ehdoin. Hakijan on esimerkiksi pitänyt antaa sormenjälkensä edellistä passia hakiessaan korkeintaan kuusi vuotta sitten. Tammikuussa yli puolet sähköisistä hakemuksista oli kyseisen kevennetyn hakumenettelyn mukaisia.

    Henkilökorttihakemuksia tuli yhteensä 8 800. Niistä yli 14 prosenttia tuli verkon kautta. Henkilökortin hakijan täytyy kuitenkin aina myös käydä poliisin lupapalvelupisteessä.

    Poliisihallituksesta kerrotaan, että helsinkiläiset ovat sähköisen asiointipalvelun aktiivisimpia käyttäjiä.

    Artikkelin aiheet
    passihakemus
    Poliisihallitus
    sahkoinen asiointi
    verkkopalvelu
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle