Kaikilla koululaisilla on ollut varmasti joskus tunne, ettei jaksa mennä kouluun vaan mieluummin jäisi kotiin nukkumaan ja tekemään jotain ihan muuta.
Monesti tämä selittyy sillä, että nuoret eivät jaksa käydä koulua vaan pitävät sitä vastentahtoisena paikkana. Nuoret eivät myöskään jaksa alati kasvavia tehtävämääriä suorittaa kunnialla läpi.
En nyt kuitenkaan lähde sitä ruotimaan tässä kirjoituksessa sen enempää. Kaikki nuoret eivät paini noiden asioiden parissa, vaan heillä on raskaammat murheet repussaan.
He taistelevat pääsääntöisesti yksin kiusaamista vastaan. Heillä on joka kouluaamu pelko päivän kulusta. Mitä tänään tapahtuu? Miksi minä? Jaksanko tätä enää? Kysymykset vain pyörivät ajatuksissa, lappaessa aamupalaa suuhun ja vielä koulumatkallakin. He eivät ole onnellisia, vaikka toivoisivat olevansa.
Koulussa kiusattu hakeutuu mahdollisimman kauas kiusaajista ja yrittää parhaansa mukaan vältellä heitä.
Kiusaaminen voi olla fyysistä tai henkistä, mutta uhri ei kuitenkaan uskalla kertoa koulun aikuisille kiusaamisesta. Hän pelkää, että kiusaajat kostavat seuraavan kerran pahemmin, mikäli hän kertoo.
Koulupäivät ovat myös usein pitkän tuntuisia ja aina pitää katsoa ympärilleen, etteivät kiusaajat pääse yllättämään. Jokainen oppitunti taas on piinaavan pitkä.
Kiusattu ei uskalla osallistua yhteiseen keskusteluun luokassa, sillä hän pelkää kiusaajien saavan lisää aihetta kiusaamiseen. Mielessä vain pyörii: Mitä jos vastaankin väärin?
Koulupäivä etenee tuskallisen hitaasti ja mitä vaan voi vielä tapahtua. Onko tämä viimeinen koulupäiväni, minkä jaksan? Vai voinko selvitä tästä tilanteesta?
Viimein koulupäivä päättyy ja tuska on ohi. Vai onko sittenkään?
Koulupäivän jälkeen aletaan jo miettiä seuraavaa päivää ja sitä, mitä silloin tapahtuu. Loppuillan onneksi saa olla rauhassa omassa kodissa. Taas yksi päivä mistä selvisin, mutta selviänkö seuraavasta? Kuinka kauan minä vielä tätä jaksan?
Tuossa hieman lyhyesti siitä, minkä kanssa kiusattu joutuu päivittäin taistelemaan.
Ulkopuolinen ei näe kiusatun nuoren sisälle, kuinka rikki hän on loputtomasta taistelusta kiusaamista vastaan. Voi kunpa näkisimme ja voisimme puuttua siihen.
Kuinka voisimme auttaa koulukiusattuja, jotta he pääsisivät nauttimaan koulupäivistä eikä tarvitsisi olla peloissaan? Voimmeko olla nuoren apuna enemmän, vaikkei hän pyytäisikään? Ehkäpä juuri silloin hän oikeasti tarvitsisi sitä kuuntelevaa aikuista.
Voimme kysyä jo tänään, minkälaista oli koulussa ja mitä teitte. Huomenna se voi olla jo liian myöhäistä! Punotaan yhdessä välittämisen verkko, jonka läpi yksikään enkeli ei putoa. Santtu Hyytinen