• Kaksi Kaskisten tasoristeysonnettomuudessa loukkaantunutta lasta ja bussin kuljettaja yhä sairaalassa

    Poliisi epäilee, ettei linja-auton kuljettaja pysähtynyt tasoristeyksen kohdalla olleen stop-merkin eteen.
    Kaskisten onnettomuudessa kaksi ihmistä sai vakavia vammoja ja kymmenen loukkaantui lievästi. LEHTIKUVA / MATS EKMAN
    Kaskisten onnettomuudessa kaksi ihmistä sai vakavia vammoja ja kymmenen loukkaantui lievästi. LEHTIKUVA / MATS EKMAN 
    Uutiset
    6.10.202112:37
    STT

    Kaksi Kaskisten tasoristeysonnettomuudessa eilen loukkaantunutta lasta on yhä sairaalahoidossa, kertoo onnettomuuden tutkinnanjohtaja John Forslund Pohjanmaan poliisista STT:lle. Myös linja-auton kuljettaja on sairaalassa.

    Poliisi epäilee silminnäkijähavaintojen perusteella, ettei linja-auton kuljettaja pysähtynyt tasoristeyksen kohdalla olleen stop-merkin eteen, ja Forslundin mukaan tähän viittaa myös tekninen tutkinta. Näin ollen asiassa epäillään törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

    Onnettomuudessa loukkaantui kuljettajan lisäksi seitsemän kyydissä ollutta lasta.

    Artikkelin aiheet
    kaskisten tasoristeysonnettomuus
    liikenneturvallisuus
    poliisitutkinta
    liikenneonnettomuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle