
Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla kasvaa hissukseen noin vuosi sitten viljeltyä rakkohaurua. Kasvustot odottavat päätymistään muun muassa kosmetiikkaan, lautaselle, tekstiileihin ja lehmän pötsiin.
Leväbisnestä kehittävän Origin by Oceanin perustaja ja toimitusjohtaja Mari Granström kertoo, että tehtaan sijoituspaikka Suomessa on jo tiedossa, mutta sitä ei vielä paljasteta.
Levää jalostetaan jo pienemmässä mittakaavassa Espoossa ja Oulussa. Ensimmäiset levätuotteet saapuvat kauppoihin huhtikuussa ja kesälle Granström lupailee isompaa tuotelanseerausta.
Valokeilaan on asteltu jo Marimekon kanssa. Levistä saadaan ainesosia, jotka pienentävät kankaiden painamisen ympäristövaikutuksia ja hiilijalanjälkeä. Muita liikekumppaneita ovat muun muassa Valio, Hartwall ja siivousalan yritys Kiilto, mikä kielii levien käytön laajasta skaalasta.
Levät ovat tutkitusti erittäin ravinteikasta syötävää. Granström kertoo, että esimerkiksi vegaanituotteisiin saadaan kaivattua tekstuuria levän ainesosilla.
Keräämällä levää meristä poistuu rehevöittäviä ravinteita.
Rakkohaurun ohella Origin by Ocean jalostaa sinilevää ja sargassolevää, joka on röyhähtänyt Karibialla valtavaksi ympäristöongelmaksi. Keräämällä levää meristä poistuu rehevöittäviä ravinteita.
Toistaiseksi levää on tuotu Karibialta Suomeen, mutta nyt Origin by Ocean suunnittelee tehdasta myös Dominikaaniseen tasavaltaan. Siellä infrastruktuuri levien keräämiseksi on jo olemassa.
Granströmin mukaan levää saadaan myös Norjasta, Portugalista ja Espanjasta. Yhtiössä on laskettu kuljetusten hiilijalanjälkiä, jotka eivät näyttäisi nousevan sen suuremmiksi kuin tuontihedelmien.
Suomessa yritys ei aio itse hoitaa levien viljelyä ja keruuta, vaan hommaan etsitään urakoitsijoita.
Avustusta tutkimukseen ja kehitykseen on saatu myös Business Finlandilta.
Granströmin mukaan leväongelmat alkavat olla maailmalla niin silmiinpistäviä ja haitata ihmisten elämää, että kiinnostus levien poistoon on kasvanut ja yhteydenotot lisääntyneet.
Bisnestä siivittää myös se, että vuonna 2020 YK:sta tuli yrityksen partneri voitetun innovaatiokilpailun myötä.
Rahoitusta Origin by Ocean keräsi vuonna 2020 suljetulla rahoituskierroksella yhteensä 2 miljoonaa euroa. Avustusta tutkimukseen ja kehitykseen on saatu myös Business Finlandilta.
Vuonna 2027 Suomen tehtaan on tarkoitus puksuttaa jo täydellä teholla mahdollistaen yritykselle 85 miljoonan euron liikevaihdon.