• Lounais-Suomen avi teki massapäätöksen: Turun lentoaseman kautta tulevat pakollisiin koronatesteihin

    Testiä ei tarvita, jos maahantulijalla on todistus vähintään kolme vuorokautta ennen maahantuloa tehdystä negatiivisestä testistä.
    Kaikki riskimaista tulevat ohjataan tarkastukseen. Kuva Turun lentoasemalta on joulukuulta.
    Kaikki riskimaista tulevat ohjataan tarkastukseen. Kuva Turun lentoasemalta on joulukuulta. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset
    25.3.202110:24
    STT

    Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) on tehnyt niin sanotun massapäätöksen maahantulijoiden pakollisesta osallistumisesta terveystarkastukseen. Päätöksen myötä kaikkien Turun lentoaseman rajanylityspaikan kautta riskimaista maahan tulevien täytyy osallistua välittömästi maahantulon jälkeen terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirustesti.

    Koronatestiä ei lähtökohtaisesti oteta, jos maahantulijalla on esittää todistus vähintään kolme vuorokautta ennen maahantuloa tehdystä negatiivisesta koronavirustestistä tai luotettava todistus sairastetusta koronavirustaudista, josta on alle puoli vuotta aikaa.

    Päätös on voimassa tästä päivästä lähtien huhtikuun 8. päivään asti.

    Määräys pakollisesta terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske tavaraliikenteen kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissä eikä vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneitä lapsia.

    Artikkelin aiheet
    Lounais-Suomen AVI
    Turun lentoasema
    koronatesti
    terveystarkastus
    maahantulo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle