

Koronarokotuslinjaukset ovat herättäneet hämmennystä sen jälkeen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiukentanut koronavirusrokotteen saamisen kriteereitä.
Jotkut ovat tulleet rokotuspisteelle ja jääneet ilman koronarokotetta, vaikka he ovat luulleet olleensa oikeutettuja ilmaiseen rokotteeseen.
THL antaa rokotussuositukset valtakunnallisesti ja hyvinvointialueet vastaavat rokottamisen käytännön järjestelyistä.
”Näissä voi olla suuria eroja johtuen alueiden ja kuntien resursseista ja käytännöistä mukaan lukien digitaalinen ajanvaraus ja rokotuspisteet”, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio toteaa viitaten rokottamisen käytännön järjestelyihin.

THL suosittelee tänä syksynä koronarokotteen tehosteannoksia hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville iäkkäille sekä omaishoidettaville iäkkäille henkilöille, kaikille 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä kaikenikäisille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Koronarokotetta suositellaan tarjoamaan myös muille yli 18-vuotiaille, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävää sairautta.
THL on listannut vakavan koronavirustaudin riskiryhmät. Kontio toteaa, että riskiryhmälista ei ole kuitenkaan täydellinen, vaan lopulta hoitava taho arvioi, tarvitseeko joku rokotetta vai ei.
”THL on pyrkinyt mahdollisimman selkeään ohjeistukseen, mutta tietysti aina on yksilöllisiä tilanteita, joissa tarveharkinta on paikallaan”, Kontio myöntää.
Suomessa koronarokotussuositukset perustuvat arvioon taudin vakavuudesta. Rokotuksilla pyritään estämään kuolemia ja sairaalahoitoa vaativaa koronatautia.
”Kyse ei ole yksinomaan rahan säästöstä, vaan yhteisten varojen järkevästä käytöstä. Myös alueiden näkökulmasta kyse on henkilöresurssien järkevästä käytöstä”, Kontio painottaa.
Yleensä rokotukset haetaan oman terveysaseman rokotuspisteeltä, jossa rokottajalla on pääsy potilaan tietoihin eli esimerkiksi diagnooseihin ja lääkityksiin.
Potilaan ei pitäisi Kontion mukaan joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää luetella diagnoosejaan ja lääkityksiään ääneen niin, että ympärillä voi olla paljonkin tuntemattomia ihmisiä.
THL on johtavan asiantuntijan mukaan ohjeistanut alueita niin, että epäselvissä tilanteissa rokote kannattaa antaa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen avopalveluiden apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta kertoo, että asiakkailta on tullut hiukan palautetta siitä, että he eivät enää saakaan koronarokotetta, vaikka ovat aiemmin sen saaneet.
Harjuntausta ymmärtää, että kansalaisen näkökulmasta on hämmentävää, jos koronarokotetta ei nyt saakaan entiseen malliin.
”THL:n ohjeet ovat periaatteessa selkeät ammattilaiselle, kun niihin kunnolla tutustuu”, apulaisylilääkäri toteaa.
Hän korostaa kuitenkin luottavansa THL:n arvioon.
”Kaikki koronarokotteesta hyötyvät sen nyt kyllä saavat.”
Se, miten Pirkanmaalla selvitetään asiakkaan oikeus koronarokotteeseen, riippuu tilanteesta.
Jos ajan rokotukseen varaa sähköisesti, terveydenhuoltoalan ammattilainen ei tällöin keskustele potilaan kanssa ennen rokotusta.
Jos ajan varaa puhelimitse, voi olla, että rokotusoikeuteen otetaan kantaa puhelinkeskustelun aikana mutta viimeistään rokotustilanteessa.
Harjuntausta pitää todennäköisenä, että osa kuulee vasta paikan päällä, ettei ole oikeutettu ilmaiseen koronarokotteeseen.

”THL on pyrkinyt mahdollisimman selkeään ohjeistukseen, mutta tietysti aina on yksilöllisiä tilanteita, joissa tarveharkinta on paikallaan.”