• Sipilän noste tuntuu Oulun vaalipiirissä

    Keskusta henkii revanssia Oulun vaalipiirissä viime eduskuntavaalien kolmen paikan tappion jälkeen. Puolueväki luottaa johtajansa Juha Sipilän vetoapuun ja tavoittelee ainakin yhdeksää paikkaa. Kiinnostavaa on, miten vasemmiston ääniharavan Merja Kyllösen ääniperintö jakautuu.
    Uutiset
    11.3.201516:46
    MT toimitus

    Viime eduskuntavaaleissa keskusta menetti Oulun vaalipiirissä yhdeksästä paikastaan kolme. Perussuomalaiset puolestaan raivasi itselleen neljä paikkaa. Aiemmin puolueella ei ollut pohjoisesta lainkaan edustusta Arkadianmäellä. Nyt keskusta henkii revanssia gallupsuosikki Juha Sipilän johdolla. Puolueen puheenjohtaja on vahvin ja todennäköisin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi.

    Perussuomalaiset uskoo pärjäävänsä monipuolisella ehdokaslistallaan. Pohjois-Pohjanmaan vaalipäällikkö Jari-Pekka Teurajärvi vakuuttaa, että puolue on valmis hallitukseen ja tarjoaa taitelija Kari Tykkyläistä seuraavaksi kulttuuriministeriksi.

    Sekä kokoomus että SDP ilmoittavat tavoittelevansa kolmatta paikkaa eduskunnassa mutta puolueiden suosio horjuu. Molemmilla paikkoja on nyt kaksi.

    SDP:ssä molemmat istuvat edustajat, Tytti Tuppurainen Oulusta ja Raimo Piirainen Kajaanista, ovat vahvoilla. Viime vaaleissa demariäänet keskittyivät kaksikolle vahvasti.

    Kokoomuksen kansanedustaja Esko Kurvinen luopuu tehtävästä, mikä antaa tilaa nouseville voimille. Vahvoilla on muun muassa Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie.

    Vasemmistoliitolla on vahva kannatus etenkin Oulussa ja Kajaanissa. Jaettavana on sekä Brysseliin muuttaneen Merja Kyllösen että eduskunnan jättävän Martti Korhosen äänet.

    Vihreät on edustanut aiemmilla kausilla yhden henkilön voimin. Puolue luottaa paikan säilymiseen. Satu Haapanen ei hae jatkokautta.

    Puolueet liputtavat biotalouden puolesta. Tiestön kunnosta ollaan laajalla rintamalla huolissaan. Pohjanmaan radan ja nelostien parannuksetkin ovat monen toivelistalla. Keskittämistä ei kehtaa kehua edes kokoomus.

    Erot näkyvät selvimmin energiapolitiikassa. Vasemmistoliitto ja vihreät vastustavat Kollajan tekojärveä ja vesivoimalaitosta sekä Pyhäjoen ydinvoimalaa ja kannattavat tuulivoimaan investoimista. Keskusta ja perussuomalaiset sen sijaan puhuvat äänekkäimmin metsäenergian ja turvetuotannon puolesta.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    oulun vaalipiiri
    eduskuntavaalit
    keskusta
    poliittinen analyysi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle