• Äitiyspakkauksen sisältö vähenee, mutta laatu ja vastuullisuus paranee

    Vuoden 2019 äitiyspakkaus julkistetaan tänään. Muutokset näkyvät vasta vuoden 2020 pakkauksessa.
    Pakkauksen vuosittain uusiva Kela kertoo, että sen koostamisen perusteita ja periaatteita terävöitetään. LEHTIKUVA / AFP
    Pakkauksen vuosittain uusiva Kela kertoo, että sen koostamisen perusteita ja periaatteita terävöitetään. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    28.3.201908:27
    STT

    Äitiyspakkaus on Suomen lippulaivatuote ja käyntikortti maailmalla. Pakkauksen vuosittain uusiva Kela kertoo, että sen koostamisen perusteita ja periaatteita terävöitetään.

    "Edullisen hinnan merkitys vähenee. Keskiöön nousevat äitiyspakkauksen tuotteiden vastuullinen valmistustapa sekä laatu", sanoo Kelassa vastuullisuustyötä koordinoiva Petra Elomaa.

    Toki esimerkiksi ekologinen näkökulma on otettu huomioon pakkauksen suunnittelussa tähänkin asti. Parannettavaa kuitenkin löytyi, kun yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva yhdistys Finnwatch selvitti äitiyspakkauksen tuotteiden hankintakriteerejä.

    Kela julkistaa vuoden 2019 äitiyspakkauksen tänään. Pakkauksen suunnittelun ja kilpailutuksen aikajänne on kuitenkin niin pitkä, että vielä tämän vuoden pakettiin linjan terävöitys ei ole ehtinyt vaikuttaa.

    "Muutokset näkyvät paremmin tulevina vuosina, vuoden 2020 pakkauksesta alkaen", Elomaa sanoo.

    Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala kiittää Kelaa siitä, että se on reagoinut kritiikkiin.

    Vartialan mukaan Finnwatch sai tiedot äitiyspakkauksen 40 tuotteesta. Niistä 12:sta löytyi hänen mukaansa oleellisia ongelmia.

    "Keskeiset puutteet tuotantolaitoksissa olivat laittoman suuri määrä ylitöitä, elämiseen liian pienet palkat sekä puutteet työturvallisuudessa."

    Epäily lapsityövoiman käytöstä puolestaan liittyy raaka-aineiden hankintaan, kuten puuvillan poimintaan.

    "Tehtaissa on harvoin varsinaista lapsityövoimaa. Suuri osa kyseisistä yrityksistä ei kuitenkaan tuntenut käyttämänsä puuvillan alkuperää. Siksi Finnwatchin oletus on, että siellä ei ole kaikki kunnossa", Vartiala sanoo.

    Hän lisää, että yrityksillä ei ole kannustinta korjata kyseisiä ongelmia, jollei ostaja sitä vaadi.

    Äitiyspakkauksen hintarajoitus tulee valtion budjetista, joten Vartialan mukaan Kelan linjantarkistuksesta seuraa, että äitiyspakkauksen tuotteiden määrä vähenee.

    "On myös ekologisesti järkevää panostaa laatuun enemmän kuin siihen, että äitiyspakkauksessa on suuri määrä tavaraa. Kuten koko yhteiskunnan, myös äitiyspakkauksen tulee olla hiilineutraali."

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ei havainnut turvallisuuspuutteita, kun se testasi Kelan vuoden 2018 äitiyspakkauksen ja kaupallisen toimijan Finnish Baby Box -pakkauksen.

    Artikkelin aiheet
    äitiyspakkaus
    vastuullisuus
    Kela
    Finnwatch
    laatu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria