• Hallitusneuvottelut etenevät aikataulussa

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä toivoo saavansa hallitusneuvottelut valmiiksi toukokuun viimeisellä viikolla.
    Uutiset
    14.5.201518:45
    MT toimitus

    Hallitusneuvotteluja vetävä Juha Sipilä (kesk.) kertoo työn etenevän suunnitelmien mukaan. Eniten haastetta riittää taloudessa.

    "Jos neuvottelut sujuvat tavoitteiden mukaan, valmista pitäisi tulla 27.5. mennessä. Silloin hallitus voitaisiin muodostaa toukokuun viimeisenä perjantaina eli 29.5.", kertoi Sipilä tänään.

    Sipilä toivoo, että talousraami saadaan kuntoon ensi viikon alkuun mennessä. Silloin työryhmät pääsisivät arvioimaan sitä ja loppuviikolla taloutta voitaisiin tarkentaa hallinnonaloittain.

    "Taloudessa on 10 miljardin euron haaste, joka pitää paloitella."

    Sipilä ei ole täysin haudannut yhteiskuntasopimustakaan. Hänen mukaansa valmiuksia on edelleen esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseen yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. "Ovia ja ikkunoita ei ole pistetty kiinni", totesi Sipilä.

     

    Artikkelin aiheet
    hallitusneuvottelut
    Juha Sipilä
    Keskusta
    talous
    yhteiskuntasopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle