Rutiinit tulevat tutuiksi pikkulapsiperheessä. Helposti kuvittelee, että aikatauluista riippumaton aikuiselämä jatkuu lapsen syntymästä huolimatta – siitä luulosta saa luopua viimeistään, kun lapsi ryhtyy syömään kiinteää ruokaa.
Elämä alkaa kiinnittyä entistä tarkemmin kellonaikoihin, etenkin ruoka-aikoihin.
Kun muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa on tuskaillut yöherätyksiä ja miettinyt epätoivoisia ajatuksia lämmitettyään maitopulloa jo yhdettätoista kertaa saman vuorokauden aikana, alkaa säännöllinen ateriarytmi näyttää pelastukselta.
Kun ateriarytmi löytyy, elämä alkaa helpottaa. Jos reilun vuoden ikäinen syö säännöllisesti viisi kertaa päivässä, voi vanhempi huokaista.
Lapsi on tyytyväinen, kun hänelle tarjoaa aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kun vatsa täyttyy säännöllisesti, unikin maistuu.
Asiassa on varjopuolensa. Elämän kiinnittyessä entistä tiukempaan ruoka-aikoihin, niistä poikkeaminen saa aikaan kaaoksen. Kukaan ei halua kuunnella nälkäisen lapsen kiukuttelua. Kun päiväunet menevät pieleen, illasta tulee helvetillinen ja yöunirytmi menee sekaisin.
Ja kaikki vain siksi, että lounas myöhästyi tunnilla. On kaikkien hermoille parempi, jos pitää vain kiinni siitä ateriarytmistä.
Olen kuullut, että lasten muuttaessa kotoa äidit huokaisevat helpotuksesta. Sitä odotellessa suunnittelen tänään töiden jälkeen laittavani makaronilaatikon uuniin.
STINA HAASO
stina.haaso@
mt1.fi