• Ruokaohjeitapaastopäiville

    Uutiset
    3.1.201415:00
    Tarja Halla

    Kaksi vähäkalorista päivää viikossa, viisi normaalia. Tähän tapaan karistetaan liikakiloja jo eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

    Perusteos 5:2-dieetistä ilmestyi suomeksi viime kesänä ja nyt se on saanut jatkoksi reseptikirjan. Idean suosiosta kertonee jotain se, että brittiteokset on käännetty todella joutuisasti meilläkin luettaviksi.

    Reseptikirjaan sisältyy 150 ruokaohjetta, joista jokaiseen on laskettu selkeästi yhden annoksen kalorimäärä. Nälkäisen on hyvä ollakin tarkkana, sillä paastopäivänä on tarkoitus pärjätä neljäsosalla normaalipäivän kalorimäärästä. Se tarkoittaa 500–600 kaloria.

    Ohjeet herättelevät oitis kokkaajan makuhermoja. Aina suosittua broilerinfileetä opetetaan maustamaan ainakin seitsemällä eri tavalla. Palapaistikin sopii paastopäivään, samoin possun sisäfilee, lohi ja kananmuna monessa muodossa.

    Ennen muuta kehotetaan suosimaan kasviksia. Keitot ja kasvisruuat on ohjeissa usein maustettu hiukan aasialaisittain, mikä tuo mukavaa vaihtelua niukkoihin aterioihin.

    Paastopäivien avulla ei kirjan tekijöiden mukaan vain laihduteta, vaan kohennetaan terveyttä ja jaksamista. Näin käy, kun elimistö saa ikään kuin lomaa jatkuvasta ruuan puputtamisesta.

    Jaksoittainen paasto näyttää toimivan myös niin, että mässäilyn halu normaalina päivinä vähenee.

    Teoksen esipuheen kirjoittaja Michael Mosley toimi alun perin dieetin koekaniinina. Paino putosi ja veriarvot paranivat merkittävästi. Sittemmin Mosley päätti ylläpitää saavutettua painoa paastoamalla päivän viikossa ja kulkemalla aina portaita.

    TARJA HALLA

    Mimi Spencer ja Sarah Schenker: 5:2 dieetti. Reseptit.

    224 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    5:2-dieetti
    paastopäivä
    ruokaohje
    laihdutus
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle