• Ylen jättäneet toimittajat siirtyvät Suomen Kuvalehteen

    SK:n päätoimittaja kertoo entisten yleläisten vahvistavan lehden ydinosaamista.
    Salla Vuorikoski siirtyy Suomen Kuvalehteen kirjoittavaksi toimittajaksi.
    Salla Vuorikoski siirtyy Suomen Kuvalehteen kirjoittavaksi toimittajaksi. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    9.1.201715:00
    STT

    Suomen Kuvalehti kertoo verkkosivuillaan, että Salla Vuorikoski aloittaa SK:n kirjoittavana toimittajana ja Jussi Erosesta tulee lehden toinen toimituspäällikkö.

    Molemmat irtisanoutuivat Ylestä loppuvuonna.

    Suomen Kuvalehden mukaan molemmat irtisanoutuivat Ylestä, kun ”näkemyserot sananvapaudesta päätoimittajan ( Atte Jääskeläinen) kanssa” kävivät liian suuriksi.

    Vuorikoski ja Eronen aloittavat tehtävissään 16. tammikuuta. SK:n vastaava päätoimittaja Ville Pernaa sanoo, että politiikan ja yhteiskunnan asiat ovat SK:n ydintä, ja hän halusi vahvistaa juuri tätä tonttia.

    "Eronen ja Vuorikoski ovat näissä aiheissa Suomen kärkitekijöitä", Pernaa sanoo SK:n jutussa.

    Suomen Kuvalehti kertoo, että Eronen on 44-vuotias valtiotieteiden maisteri. Hän ehti työskennellä Ylessä vain puolitoista vuotta. Sitä ennen hän oli lähes 20 vuotta MTV:ssä, muun muassa ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkönä ja 45 minuuttia -ohjelman tuottajana.

    Eronen on palkittu Suurella journalistipalkinnolla ja tutkivan journalismin Lumilapiolla.

    Vuorikoski on 39-vuotias tutkiva toimittaja, palkittu hänkin. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri. Vuorikoski oli Ylessä vuoden, ja sitä ennen MTV:ssä 14 vuotta.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Kuvalehti
    Yle
    toimittaja
    media
    sananvapaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria