• BBC: Britannia poisti passeistaan EU-merkinnän, osa briteistä tyrmistyi, osa riemuitsee

    Varastossa on yhä jaossa myös burgundinpunaisia vanhanmallisia passeja.
    Päätös uudenlaisten passien käyttöönotosta tehtiin, kun Britannian oletettiin vielä eroavan EU:sta maaliskuussa. LEHTIKUVA/AFP
    Päätös uudenlaisten passien käyttöönotosta tehtiin, kun Britannian oletettiin vielä eroavan EU:sta maaliskuussa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    6.4.201912:13
    STT

    Britannia on poistanut uusien passiensa kannesta merkinnän Euroopan unionista, uutisoi yleisradioyhtiö BBC. Osassa passeja merkintä edelleen on.

    Päätös uudenlaisten passien käyttöönotosta tehtiin siinä vaiheessa, kun Britannian vielä odotettiin eroavan EU:sta maaliskuussa. Koska varastossa on yhä myös vanhanmallisia passeja, osa briteistä saa niitä vielä jonkin aikaa, sisäministeriön edustaja kommentoi BBC:n mukaan.

    Uudet passit ovat herättäneet Britanniassa närkästystä, mutta myös riemua. Passimuutoksesta tviitannut nainen kirjoitti olevansa tyrmistynyt, mutta moni tviittiä kommentoinut oli toista mieltä.

    "Olet onnekas", vastasi yksi naiselle ja valitti itse saaneensa aiemmin tänä vuonna EU-merkinnällä varustetun passin.

    Britannian nykyisten passien kannet ovat burgundinpunaisia Suomen passin tavoin, mutta loppuvuodesta maa aikoo ottaa käyttöön EU-aikaa edeltäneet tummansiniset passit.

    Suomessa olevat Britannian kansalaiset ovat alkaneet rekisteröimään EU-oleskeluoikeuksiaan kiihtyvään tahtiin, kun maansa EU-ero on lähestymässä, kertoo Uutissuomalainen.

    Tammi-maaliskuussa oleskeluoikeuden rekisteröintiä haki yli 550 brittiä, kun määrä vastaavana aikana toissa vuonna oli hieman alle 100 ja viime vuonna runsaat 170. Kaikkiaan brittien kansanäänestyksen jälkeen oleskeluoikeuden rekisteröintiä on hakenut Suomessa yli 1  700 brittiä.

    Maahanmuuttovirasto on valmistautunut käsittelemään tuhansia Suomessa asuvien brittien oleskelulupahakemuksia sen jälkeen, kun ero EU:sta varmistuu. Osa heistä ei Uutissuomalaisen mukaan välttämättä täytä oleskeluluvan saamisen ehtoja.

    Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta kesäkuussa 2016, mutta eropäivästä ei ole vielä tietoa.

    Artikkelin aiheet
    Britannia
    Euroopan unioni
    passi
    Brexit
    Maahanmuuttovirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria