• päivän punkti Salaiset kansiot

    Uutiset
    12.3.201215:00
    MT toimitus

    Kreikan vakuussopimuksen salaaminen on historiallista. Sopimus on niin salainen, että sitä ei anneta edes kansanedustajille.

    Ihan piilossa paperi ei sentään ole. Sopimusteksti on pantu eduskunnan kassakaappiin ja edustajat saavat halutessaan käydä sitä vilkaisemassa. Teksti on kirjoitettu varmuuden vuoksi pankkienglannilla, jota ei ymmärrä yksikään kielitieteilijä, vaikka osaisi Oxfordin sanakirjan kannesta kanteen.

    Valtiossa on aina salaisuuksia, mutta eduskunnalla pitäisi silti olla mahdollisuus tarkistaa kaikki asiat. Useimmissa sivistysmaissa salainen poliisikin joutuu raportoimaan parlamentille toimistaan.

    Salailukulttuuri leviää pienempiinkin piireihin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

    Natura johti aikoinaan liutaan oikeudenkäyntejä, kun kaikkiviisas ympäristöhallinto teki suojelupäätökset ketään kuulematta. Juristit työllistyivät prosessissa tehokkaasti.

    Nykyistä edellinen hallitus ajoi läpi väkisin luonnonsuojelulain muutoksen, vaikka suuri joukko asiantuntijoita osoitti muutoksen vahingollisuuden. Laki antoi ympäristöhallinnolle vapaat kädet ryhtyä järjestelemään Etelä-Suomeen suuria suojelureservaatteja. Nyt sitten ihmetellään, kun metsästyskin kielletään sadoilla tuhansilla hehtaareilla.

    Vastoin etukäteislupauksia nykyisen hallituksen ympäristöministeriö ei halua reservaateista edes julkisia kuulemisia. Eihän sellaisia ollut tsaarin aikanakaan. Miksi siis nyt?

    Kun valtiovarainministeriö julkaisi kuuluisan kuntakarttansa, monissa kunnissa heräsi halu kysellä laskelmien perään. Näin kävi mm. Pukkilassa, joka aikoinaan tuli kuuluisaksi siitä, että kunnalla oli paljon Nokian osakkeita. Nyt kunnalle luvattiin nopeata loppua.

    Laskelmia kunta ei kuitenkaan ministeriöstä saanut. Laskutoimitukset kun olivat yllättäen muuttuneet salaisiksi.

    Pukkilan kunta ei ole ainoa, joka on löytänyt lehdestä oman kuolinuutisensa. Näin kävi aikoinaan myös kirjailija Mark Twainille. Kirjailija kuitenkin reagoi väärään tietoon nopeasti ja julkaisi vastineen.

    ”Tiedot kuolemastani ovat liioiteltuja ja pahasti ennenaikaisia.”

    Pukkilan kuntakin joutunee laittamaan lehteen ilmoituksen, jossa asia korjataan.

    ”Tiedot kuolemastamme ovat ennenaikaisia ja – salaisia.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    salailu
    Eduskunta
    ympäristöhallinto
    Pukkila
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria