• Halla-ahon evästys eduskunnan keskiviikkoiseen rasismikeskusteluun: Ei kyseenalaisteta eri mieltä olevien oikeutta mielipiteisiinsä

    ”Puhemiehen tehtävä on turvata kansanedustajien perustuslaissa taattu rajoittamaton puheoikeus eikä ryhtyä makutuomariksi”, Jussi Halla-aho sanoo.
    Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) toivoo, ettei eduskunnan huomisessa rasismikeskustelussa kyseenalaisteta toista mieltä olevien ihmisten mielipiteiden legitimiteettiä.
    Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) toivoo, ettei eduskunnan huomisessa rasismikeskustelussa kyseenalaisteta toista mieltä olevien ihmisten mielipiteiden legitimiteettiä.  Kuva: LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Uutiset|Politiikka
    5.9.202314:25
    STT

    Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) toivoo eduskunnan keskiviikkoisessa rasismikeskustelussa hyväksyntää sille, että aiheesta on erilaisia näkemyksiä.

    "Toivon, että kansanedustajat oman kansalaisilta saamansa mandaatin nojalla tuovat keskusteluun niitä näkemyksiä, jotka ovat heille ja heidän äänestäjilleen tärkeitä”, hän sanoi.

    "Lisäksi toivon, että noudatamme siinä mielessä hyvää keskustelukulttuuria, että emme ala kyseenalaistaa eri mieltä olevien ihmisten mielipiteiden legitimiteettiä.”

    Halla-aho vastasi aihetta koskevaan kysymykseen eduskunnan syyskauden aloitusinfossaan.

    Häneltä kysyttiin, puuttuuko puhemiehistö rasistiseen puheeseen eduskunnan suuressa salissa.

    "Arvokas ja vakaa käyttäytyminen on tietenkin sellainen, jota odotamme jokaisen aikuisen ihmisen salissa noudattavan, mutta niin kuin sanoin, puhemiehen tehtävä on ennen kaikkea turvata kansanedustajien perustuslaissa taattu rajoittamaton puheoikeus eikä ryhtyä makutuomariksi”, sanoi Halla-aho.

    Hän lisäsi toivovansa, että kansanedustajat kohtelevat kollegoitaan keskustelussa asiaankuuluvalla kunnioituksella.

    Eduskunta keskustelee keskiviikkona hallituksen tiedonannosta yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen johdosta perjantaina äänestettäneen hallituksen luottamuksesta.

    Halla-aho sanoi myös, ettei näe ongelmaa puhemiehen tehtävän ja perussuomalaisten presidenttiehdokkuuden yhdistämisessä.

    Halla-aho sanoi myös, ettei näe ongelmaa puhemiehen tehtävän ja perussuomalaisten presidenttiehdokkuuden yhdistämisessä.

    "On olemassa historiallisia ennakkotapauksia siitä, että toimessa oleva eduskunnan puhemies on myös presidenttiehdokkaana. Ja sikäli kuin muistan, niin kovin syvällistä keskustelua mahdollisista ongelmista ei siinäkään yhteydessä ole käyty. En näe, mitä ongelmia tässä voisi olla”, Halla-aho sanoi.

    Hän lisäsi, ettei ehdokkuus näy puhemiehen työskentelyssä millään tavoin ja että aikataulukysymyksissä puhemiehen tehtävät ovat etusijalla.

    Viimeksi eduskunnan puhemies on ollut presidenttiehdokkaana vuonna 2000, jolloin Riitta Uosukainen (kok.) tavoitteli presidentin tehtävää.

    Artikkelin aiheet
    Jussi Halla-aho
    eduskunta
    rasismi
    presidenttiehdokkuus
    puhemiehen tehtävä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa