• Kokki Maulavirralle sakotlampaan kotiteurastuksesta

    Uutiset
    5.10.201216:00
    Terhi Torikka

    Huippukokki Markus Maulavirta tuomittiin maanantaina sakkoihin lievästä eläinsuojelurikoksesta.

    Tuomio tuli tapauksesta, jossa Maulavirta yhdessä kahden muun henkilön kanssa oli käyttänyt kirveen hamaraa teurastettavien karitsojen tainnuttamiseen (MT 10.8.2012). Hamara ei ole laissa sallittu tainnutusväline.

    Ilta-Sanomien mukaan Maulavirta joutuu maksamaan 15 päiväsakkoa, yhteensä 555 euroa. Kaksi muuta syytettyä saivat saman rangaistuksen.

    Parhaillaan Lapissa kuukauden ajan poroerotteluun osallistuva Maulavirta kommentoi asian olevan osaltaan loppuun käsitelty.

    ”Minulla ei ole lisättävää oikeuden päätökseen.”

    Maulavirta oli kolmikosta ainut, joka osallistui tapauksen oikeuskäsittelyyn. Hän halusi kertoa tapahtumien kulusta oman näkökulmansa ja perustella sitä. ”Paikalle kannatti ehdottomasti mennä.”

    Ilta-Sanomat kertoo, että käräjätuomari totesi tuomiota julistaessaan, että eläinsuojelurikoksen tulkitseminen lievänä ei ole normaali käytäntö vastaavankaltaisissa tapauksissa.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Markus Maulavirta
    eläinsuojelurikos
    kotiteurastus
    Lappi
    sakot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria