• Sudet hyökkäsivät jälleen lampolaan, tällä kertaa Yläneellä – "Eniten harmittaa se, että eläimet joutuvat kärsimään"

    Susi oli hyökännyt iltayön aikana lampolan sisätiloihin. Tällä kertaa aita ei pidätellyt sitä.
    Susien takia lampaita pidetään öisin sisätiloissa. Kuvan lampaat eivät liity tapahtumaan.
    Susien takia lampaita pidetään öisin sisätiloissa. Kuvan lampaat eivät liity tapahtumaan. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    13.8.202119:00
    MT toimitus

    Tiistaina aamulla Pöytyän Yläneeltä Tapio Rintalan toisesta lampolasta löytyi kahdesta kaveristaan eksynyt, hämmentynyt lammas.

    Kolme lammasta on tavannut laiduntaa Rintalan puutarhassa ja toimittaa ruohonleikkurin virkaa. Yöksi lampaat olivat menneet sisätiloihin.

    Aamulla niistä oli jäljellä enää vain yksi.

    Susi oli hyökännyt iltayön aikana lampolan sisätiloihin. Tällä kertaa sitä ei aita pidätellyt.

    "Rakennus, johon susi hyökkäsi, on 30 metrin päässä makuuhuoneemme ikkunasta", Rintala sanoo.

    Kolme puutarhassa laiduntavaa lammasta ovat yleensä vanhassa rakennuksessa ja muut lampaat toisessa lampolassa. Nyt ainoa susihyökkäykseltä pakoon päässyt oli paennut toiseen lampolaan.

    Susi oli syönyt toisesta kuolleesta lampaasta puolet. Sen jälkeen susi oli raahannut lampaat läheisen joen varteen penkan taakse. Siksi niitä ei löydetty heti.

    "Eniten harmittaa lampaiden kärsimys, jonka sudet aiheuttavat ja se, että joutuu koko ajan pelkäämään lampaiden puolesta", Rintala sanoo.

    "Myös raatokeräysmaksu harmittaa. Ensin menettää eläimiä, ja sitten siitä täytyy vielä maksaa", hän kertoo.

    Rintala valittelee sitä, että sudet tulevat nykyisin talon pihaan saakka.

    Yhteensä Tapio Rintalalla on yli 400 uuhta. Sisätiloihin siirtäminen iltaisin vie siis oman aikansa.

    "Susien takia olemme oppineet ottamaan lampaat öisin sisälle", Rintala sanoo.

    Vuonna 2011 tilalla tapahtui susien hyökkäyksen takia isompi vahinko. Sen jälkeen sinne tehtiin susiaitoja.

    Hänen mukaansa sudet ovat nykyisin valitettavan yleisiä alueella. Rintala on kuullut, että lähimailla on nähty kokonainen lauma hetki sitten. Hän ei ole ainut alueella, jolla on lampaita.

    Lue lisää:

    Lammastilan emäntää odotti perjantaiaamuna surullinen näky – vattupuskista hyppinyt susi hyökkäsi lampolaan sisään Keuruulla

    Sudet iskivät lammaslaumaan ankarasti viime kesänä: laitumelle vietiin yli 70 lammasta, kotiin saatiin 24 – Letolla laidunnetaan taas

    Artikkelin aiheet
    susi
    lampola
    Yläne
    lammas
    tilallinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria