• Tyypilliset rahastosijoittajat ovat duunareita tai alempia toimihenkilöitä, Finanssiala kertoo

    Neljäsosalla suomalaisista on rahastosijoituksia.
    Kaikkiaan neljäsosalla suomalaisista on rahastosijoituksia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Kaikkiaan neljäsosalla suomalaisista on rahastosijoituksia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    6.4.201918:02
    STT

    Kansankapitalismi etenee Suomessa, luonnehtii Finanssiala. Jo 39 prosenttia suomalaisista rahastosäästäjistä on työväestöä tai alempia toimihenkilöitä.

    Tämän ryhmän osuus rahastosijoittajista on kasvanut tuntuvasti muutamassa vuodessa.

    Kaikkiaan neljäsosalla suomalaisista on rahastosijoituksia.

    Luvut käyvät ilmi Finanssialan (FA) tuoreesta Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksesta.

    Finanssialan toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin mukaan kasvava joukko suomalaisia on herännyt keräämään puskureita esimerkiksi pahan päivän varalle.

    "Onneksi puoluejohtajat ovat yksituumaisia siitä, että suomalaisia on edelleen kannustettava säästämään ja sijoittamaan velkaantumisen vastapainoksi", Kauppi korostaa.

    Kauppi toivoo, että eri sijoitusmuotojen verotukseen ei kosketa tulevalla vaalikaudella. Hän muistuttaa, että sijoittamisen verotusta on äskettäin uudistettu laajassa yhteisymmärryksessä.

    Artikkelin aiheet
    rahastosijoittaminen
    Finanssiala
    säästäminen
    verotus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria