• SAK:n kysely: Joka kuudennella työpaikalla tehdään PEth-alkoholitestejä

    Kirjalliset päihdeohjelmat tai toimintamallit ovat SAK:n mukaan yleistyneet selvästi työpaikoilla viimeisen kymmenen vuoden aikana.
    Kyselyn perusteella PEth-testejä on tehty etenkin kuljetusalalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Kyselyn perusteella PEth-testejä on tehty etenkin kuljetusalalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    22.1.202612:07
    STT

    Noin joka kuudennella eli 17 prosentilla SAK:n liittojen työpaikoista on luottamushenkilöiden mukaan tehty alkoholimarkkeritestejä eli PEth-testejä.

    Tulos perustuu SAK:n kyselyyn, johon vastasi joulukuussa noin 900 luottamushenkilöä.

    Vastaajista 38 prosenttia kertoi, ettei testejä ole tehty. 45 prosenttia ei osannut sanoa.

    PEth-testi mittaa alkoholinkäyttöä verestä noin viimeksi kuluneen kuukauden ajalta. Kyselyn perusteella PEth-testejä on tehty etenkin kuljetusalalla.

    Yleisin luottamushenkilöiden vastaus työntekijän runsaasta alkoholinkäyttöä osoittaneen testin seurauksista oli, että työntekijä ohjataan hoitoon.

    SAK:n mukaan yhdeksän luottamushenkilöä kertoi, että työntekijää on varoitettu tai tämä on irtisanottu PEth-testin seurauksena.

    Kirjalliset päihdeohjelmat tai toimintamallit ovat SAK:n mukaan yleistyneet selvästi työpaikoilla viimeisen kymmenen vuoden aikana.

    Artikkelin aiheet
    työelämä
    kuljetusala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle