• Pohjoisten jokien tulvahuippu kasteli yksittäisiä rakennuksia ja katkoi teitä

    Tulvahuippu osui viikonloppuun, mutta Torniossa vesi saattaa nousta maanantaihin asti.
    Pohjoisen jokien tulvinta on katkonut myös teitä.
    Pohjoisen jokien tulvinta on katkonut myös teitä. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Liikenne
    21.5.202313:00
    Jarmo Palokallio

    Monien jokien tulvahuippu jäi viikonlopun aikana taakse Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Tornionjoessa tulvaveden korkeus Pellon yläpuolella pysähtyi ja kääntyi laskuun.

    Tulvan kanssa kamppailu jatkui silti sunnuntaina Torniojoen alajuoksun suunnalla. Pelastusviranomaisten mukaan suojaustoimien toimivuutta on seurattava, kunnes vedenpinta on laskenut riittävästi.

    Torniossa tulvantorjunta oli sunnuntaiaamuna vielä edessä. Siellä vedenpinnan odotettiin nousevan maanantaihin mennessä 30 senttimetriä lauantaihin verrattuna.

    Ounasjoen varrella Kittilässä veden nousu oli pysähtynyt viikonloppuna, eikä veden odotettu nousevan Rovaniemellä vahinkorajalle.

    ”Tulva ei ole aiheuttanut vaaraa ihmisille. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että kriittisiä rakennuksia kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen yksiköitä olisi vaarassa kastua”, kertoi päällikköpäivystäjä Timo Rantala.

    Pelastuslaitoksen mukaan Ounasjoen tulva oli kastellut lähinnä yksittäisiä rakennuksia ja kellareita. Lisäksi joitain teitä oli poikki, kertoi Tieliikennekeskus.

    Lisää aiheesta
    • Tornionjoki tulvii nyt pahiten 55 vuoteen. Kuva tornionjoen Kukkolankoskelta viime vuodelta kevättulvien jälkeen.

      Sää | Tulvat nousevat Lapissa paikoin edelleen – pelastuslaitos opastaa omatoimiseen tulvasuojaukseen

    • Vesi virtaa Vanajaveden kapeikossa Hattulassa. Länsisuomessa tulvat jäänevät tänä vuonna vähäisiksi.

      Luonto | Lumet sulavat tänä vuonna tavallista myöhempään ja tulvat voivat syntyä yllättävissä paikoissa

    Artikkelin aiheet
    tulva
    tulvantorjunta
    Tornio
    Tornionjoki
    Ounasjoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin