• STT:n tiedot: Olli Rehn hävisi kisan EKP:n johtopestistä

    Virallisesti uuden varapääjohtajan valinta vahvistetaan vielä Eurooppa-neuvostossa, mutta ehdokkaan muuttamista ei pidetä todennäköisenä.
    Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä pidettiin vielä viime viikkoon asti varsin vahvana ehdokkaana Euroopan keskuspankin uudeksi varapääjohtajaksi. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä pidettiin vielä viime viikkoon asti varsin vahvana ehdokkaana Euroopan keskuspankin uudeksi varapääjohtajaksi. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    19.1.202620:28
    STT

    STT:n tietojen mukaan euroalueen valtiovarainministerit ovat valinneet Euroopan keskuspankin (EKP) uudeksi varapääjohtajaksi Kroatian keskuspankin nykyisen pääjohtajan Boris Vujcicin.

    Vucjic, 61, johti muun muassa maansa siirtymistä euroon. Hän ei ollut viime viikolla EU-parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan suosittelemien ehdokkaiden joukossa.

    Paikasta kisasi myös Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, jota pidettiin vielä viime viikkoon asti kisassa varsin vahvana ehdokkaana.

    Virallisesti uuden varapääjohtajan valinta vahvistetaan vielä Eurooppa-neuvostossa, mutta ehdokkaan muuttamista ei pidetä todennäköisenä.

    Artikkelin aiheet
    EKP
    Olli Rehn
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle